Rouva Sana tuli tänne blogin puolelle viikonlopun kunniaksi pikaiseen sanomaan vain, että:

KIITOS!!! Iso, iso kiitos!



 Olen nimittäin ällikällä lyöty.
Sanaton. 
Nöyrä. 
Suunnattoman onnellinen kesälomalta palava kirjoittamisen ammattilainen,
bloggaaja.


Kun jäin kesälomalle, päätin, että se on osaltani paitsi someton (tai ainakin osapuilleen someton Instagramia lukuun ottamatta - miten sen kanssa sitten kävi, siitä lisää lähiaikoina enemmän), mutta myös blogiton. 

Kun työ ja harrastukset, koko oma arkinen elämä, on kirjoittamista, valokuvaamista ja somettamista, kaikelle itselleen tärkeään on otettava hetki etäisyyttä, jotta se myös jatkossa säilyy tärkeänä. Ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan.

Monen kollegan mielestä olin hullu. Pilasin heidän mukaansa kaiken sen, jonka olin vajaan kahden vuoden aikana rakentanut. Somesta ja blogista kun ei tänä päivänä vain olla pois. Usko tai älä, parikin päivää on jo paljon.

No, rehellisyyden nimissä, oli heitäkin, jotka kannustivat ja ymmärsivät. Luottivatkin (kiitos siitä!).

Voit siis arvata, kuinka pelonsekaisin tuntein jäin lopulta kesälomalle, mutta pysyin päätöksessäni.

Ja kun lomani ollessa lopuillaan avasin ensimmäisen kerran tietokoneeni, olin tipahtaa tuoliltani. Blogissa ei ole ollut heinäkuussa, eikä elokuun alkupäivinäkään, päivää, jolloin Rouva Sanan tekstejä ei olisi luettu. 

Aktiivisimpina päivinä blogissa oli vierailtu kuin kiivaimpina päivityspäivinä ikään.

Olen sanaton ja nöyrä. 

Sinä teit sen. Näytit epäilijöille pitkää nenää. Jaksoit odottaa.

Ja toimit niin kuin minkä tahansa median tai julkaisukanavan kanssa kuuluukin toimia: poimit siitä itsellesi parhaat palat silloin, kun sille on eniten aikaa - lomalla.

Iso kiitos! Tästä jatketaan.