Lukuaika
12
Kommenttia
Tiedätkö sen tunteen, kun jokin asia yksinkertaisesti vain vetää sinua puoleensa?
Kuinka joku (tai jokin) tietää ennen kuin sinä tiedät?
Kuinka asiat vain tapahtuvat suunnittelematta niitä mitenkään erityisesti, ja vasta jälkikäteen huomaat, että niin kaiken piti mennäkin?
Että valinta, päätös tai suunta oli ollut täysin oikea.
Sitten tiedät, miten minusta tuli Rouva Sana.
Ei minusta ammatikseen kirjoittavaa pitänyt alun perin tulla. Elettiin aikaa, jolloin jokaisen itseään kunnioittavan ja yhteiskuntakelpoisen yksilön piti tehdä raavasta, kunnon työtä.
Kääritään hihat ja paiskitaan olan takaa töitä. Tiedäthän?
Eikä ainakaan nyhjätä kahdeksaa tuntia tietokoneen ääressä naputtelemassa pelkkiä sanoja. Silloin tietokoneetkin olivat sellaisia 50 kilon painoisia mötiköitä.
Minun tapauksessani työn oli määrä tarkoittaa matkailualaa. Minusta piti alun perin tulla matkailualan ammattilainen.
Tai no, tulihan minusta. Toviksi.
Ehdin tehdä matkailualalla töitä kohtuumonipuolisesti neljä mielenkiintoista vuotta, kunnes tajusin, että no niin, tämä olikin sitten tässä.
Oli pakko päästä kirjoittamaan. Sanat vetivät puoleensa, vaikka yritin epätoivoisena kätkeä salaiset toiveeni ja tarpeeni perähyllylle kaappiin, ja painoin sen oven pitkäksi aikaa kiinni.
Ehkä luovien alojen ammattilaisilla joskus käy niin? Ehkä monilla käy niin?
En tiedä. Käykö?
Siis että ei kuuntele itseään ja intohimoaan, ei luota osaamiseensa, ja valitsee erehdyksessä toisen tien.
Onneksi elämä muuttuu. Onneksi asiat muuttuvat.
Taisin olla nuorempana aika säälittävä tapaus. Käsissäni oli vuosikaudet kahleet, ja rimpuilin ja kipuilin niiden kanssa pitkän aikaa.
Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi sihteeriksi kaikkiin mahdollisiin tehtäviin, ujuttauduin laatimaan asiakaslehteä ja vaadin saada kirjoittaa kaikki työpaikkani tiedotteet.
Elin ja hengitin vasta, kun sain kirjoittaa.
Niin tekee ilmeisesti ihminen, jonka rakastaa omaa äidinkieltään yli kaiken, on kirjoittanut koulussa oppiaineesta aina ja jokaikinen kerta parhaat arvosanat, ja on tuskastuttanut lähipiirinsä kyllästymiseen asti omilla kirjallisilla tarinoillaan - eikä pääse silti mielestään tarpeeksi kirjoittamaan.
Älä edes kysy, kuinka monta täyteen kirjoitettua päiväkirjaa ullakoltani löytyy ikävuosilta 12 - 18.
Niitä on monta.
Maailmankaikkeudella on kuitenkin merkillinen tapa tarttua oikealla hetkellä ohjaksista kiinni, ja intuitio on oiva kompassi.
Lempimottoihini kuuluu edelleen: "Asioilla on tapana järjestyä - ainakin jotenkin."
Innostaviksi ja ihan antoisiksikin kokemieni matkailuvuosien jälkeen elämässäni tapahtui pikakelauksella muun muassa seuraavaa:
- kävin ainakin kuusi... noo, pikalaskennalla ehkä yhdeksän erilaista luovan kirjoittamisen kurssia - saattaa niitä olla jokunen enemmänkin
- opiskelin Helsingin yliopistossa viestintää
- tein töitä tiedottajana juuri niin pitkään, että ymmärsin, ettei siinäkään työssä ei saanut tarpeeksi kirjoittaa
- suoritin kirjoittajakoulutuksen Jyväskylän yliopistossa
- yhdistin aikaisemman työurani nykyiseen työskentelemällä matkailun erikoislehden ja matkailujuttujen parissa toimituspäällikkönä (kaikki ihana loppuu aikanaan... eräänlainen mottoni muuten sekin..)
- työskentelin viidessä eri toimituksessa kolmessa eri työtehtävässä toimittajasta tomituspäällikköön
- kirjoitin juttuja tarinoita kaikkiaan arviolta vajaaseen 30 eri lehteen
- tarinoitani julkaistiin kolmessa antologiassa
- tein luokanopettajan sijaisuuksia ja opetin ihanille alakouluikäisille medialukutaitoa
- hurahdin toden teolla nuorena aikuisena kulttuuriin, jonka juuret istutettiin minuun jo lapsuudessa
- työskentelin yhden lehden kulttuuritoimittajana ja toimin kahden lehden kulttuuriin erikoistuneena toimittajana
- kirjoitin useamman sata kolumnia ja
- kirjoitin useamman sata arvostelua ja kriittikkiä (kuka niitä nyt lopulta kaikkia laskee...)
- pääsin hajulle valokuvaamisesta ja ihastuin siihen
- opiskelin digimarkkinointia
- suoritin markkinointiviestinnän ammattitutkinnon
- aloitin vastoin kaikkia aikomuksiani bloggaamisen ja blogin nimeksi valikoitui enteellisesti Rouva Sana
- ryhdyin jakamaan omaa osaamistani paitsi kirjoittamalla myös kouluttamalla ja sparraamalla.
Ja sitten. Sitten perustin sisältöjen tuottamiseen erikoistuneet yrityksen: Sisältötoimisto Rouva Sanan.
Lopulta aika omituinen ja ihmeellinen elämä, tuo elämä oman arkeni mrs. Dallowayna.
Mietelause on Hidasta elämää -yhteisön Sanna Wikströmin kirjasta Hyvän mielen reseptit. Lisää tarinaa kirjasta löydät blogin arkistosta. |
Sanat valitsivat kirjaimellisesti rouvan. Niiden ansiosta Rouva Sana on tänään tässä.
Ja matka edelleen jatkuu.
Rouva Sanan taustoista lisää tarinaa löydät verkkosivuilta
klikkaamalla kohtaa Kuka on Rouva Sana?
Jutun luontokuvat on ikuistettu Helsingissä
Kallahden ulkoilualueella maaliskuussa 2017.
12 comments
Tästä tarinasta jo sen huomaa, kohtalonasi oli tulla Rouva Sanaksi. Ihana Sanaseni ❤️
VastaaPoistaVoi, miten kauniisti kommentoitu: kiitos ihanainen <3!
PoistaOnneksi Rouva Sana on tässä - ja jos olisin nuorempi, ottaisin sinusta mallia;)
VastaaPoistaTosin tunnen olevani tällä hetkellä juuri oikealla paikalla - tykkään työstäni enkä koskaan olisi uskonut silloin, kun vielä kipuilin kaupallisella alalla sekä töissä että kouluttamassa sitä, miten olinkaan ajautunut väärälle alalle, että saan tehdä joskus arvojani vastaavaa ja merkityksellistä työtä.
Ja vaikka suhteeni kirjoittamiseen on aivan sama kuin sinullakin - jo sieltä kouluaineista lähtien, tunnen, että juuri nyt saan kirjoittamisvimmaani toteuttaa sekä blogissani että vähän työssänikin.
Ja vajaan neljän vuoden päästä taidan saada sitten enemmänkin. Ehkä lähden vielä opiskelemaan;)
Iik, sinä ihana Lady, joka puolestaan olet monessa minulle esikuva: kiitos ihanista sanoistasi <3!!
PoistaEikö olekin aika mieletöntä, että me tiedämme lopulta sisällämme aika hyvin, mikä on meidän oma juttumme. Joskus polun löytymiseen voi mennä pitkäkin tovi aikaa ja sen varrelle mahtuu lukuisia harha-askeleita. Ja toisaalta - harha-askeleetkin opettavat.
Kirjoittamisessa on ihan mieletön voima. On myös supermielenkiintoista havainnoida, miten eri tavalla me kaikki sen voimaan suhtaudumme. Se tekeekin tästä luovan työn muodosta jännittävän.
Oppia ikä kaikki. Olen itse ikuinen opiskelija, sillä loputon tiedonjanoni ja tapani kiinnostua kaikesta ympärillä olevasta vetää minua jatkuvasti oppimaan lisää koulunpenkillekin asti. Sanon siksi suoraan: aika kade kyllä sinulle olen ;)... Tempaisehan muutaman vuoden kuluttua oikein kunnolla. Toinen elämä on sinulla vielä edessä <3!
Ihana kertomus siitä, miksi sinusta on tullut se mikä olet juuri nyt! Uskon vahvasti siihen, että kaikki mitä olet tehnyt ja kokenut elämäsi aikana on ollut sinun suunnannäyttäjänä ja tienviittana nykyiselle, enemmän tai vähemmän tietoisesti. Matkasi Rouva Sanaksi on ollut arvokasta, sillä olet rakentanut sisäistä unelmaasi pala palalta. Intohimoosi työhön on nyt helppo ymmärtää...ja jopa samaistua, tosin minulla intohimona on sisustaminen.
VastaaPoistaKaikkea hyvää tästä eteenkin päin, sillä uskon, että matkasi jatkuu edelleen! <3
Uskon lopulta, että meillä kaikilla on jokin - tai joitakin - intohimomme kohteita. Yhdellä se todellakin voi olla kirjoittaminen ja toisella sisustaminen. Kolmannella se voi olla taas ihan kokonaan muuta.
PoistaKuten Lady tuolla edellä viisaasti kirjoitti, tärkeintä lopulta on, että saamme tehdä arvojemme mukaista ja itsellemme merkityksellistä työtä.
(Ja kuten eilen illalla jälkikasvun kanssa juttelimme, että vaikka joku joskus on ihmetellytkin - lapsetkin jopa - minua ei ole koskaan kiinnostanut kunnallisiin luottamustehtäviin hakeutuminen: minusta ei ole tullut koskaan kuntavaaliehdokasta, minusta tuli kirjoittava toimittaja - ja siinä on täyttä työsarkaa jo vaikutusmuodoksi :D.)
Kiitos ihana Satu! Tulen aina niin hyvälle mielelle ajatuksistasi ja kommenteistasi. Valoa ja iloa kevääseesi <3.
Ihana kehityskertomus! Rouva Sana on loistava nimi sinun työllesi. Sinä olet ilmiselvästi seurannut sydämesi ääntä ja kulkenut rohkeasti omaa polkuasi. Minulla on kirjoittamisen suhteen täysin toisenlainen historia. Lukiossa sain moitetta, mutta onneksi löytyi se yksi opettaja, joka näki hyvääkin. Tavallaan olen irtautunut kahleista minäkin ja päästänyt luovuuteni valloilleen. Bloggaaminen on energisoivaa! Aurinkoista kevätpäivän iltaa Rouva Sana! Terveisin Tuija
VastaaPoistaIhanaa, kun kommentoit Tuija! Ajatuksesi antaa minulle vielä mahdollisuuden jatkaa kirjoittamisesta. Olet nimittäin täsmälleen oikeassa.
PoistaKirjoittaminen ja sanallinen ilmaiseminen on ihan mielettömän antoisa ja voimaannuttava ilmaisun muoto, ja me kaikki saamme siitä itsellemme jotain taidoistamme riippumatta. Ja mitä enemmän kirjoitamme, sitä enemmän opimme.
Kirjoittaminen on samanlainen taito kuin mikä tahansa muu luova ilmaisunmuoto: taitoja pitää säännöllisesti harjoittaa. Meistä kukaan ei suoraan synny sujuvaksi kirjoittajaksi.
Kirjoittamalla me havainnoimme ja hahmotamme ympärillä olevaa maailmaa ja itseämme suhteessa siihen. Kirjoittaminen on luovan ilmaisun muoto, joka kuuluu kaikille. Kaikkien pitää voida ja saada kirjoittaa, ketkä kokevat sen itselleen ominaiseksi ilmaisun muodoksi.
Olemme molemmat sitä ikäluokkaa, joka sai tuta, jos opettaja ei pitänyt osaamistamme kovin kummoisena (I know - sain itse samanlaista palautetta liikunnasta, ja löysin sen ansiosta vasta aikuisena liikkumisen ilon). Uskon, toivon ja monesta kokemuksesta tiedän, että tänä päivänä näkemykset ja "taito antaa palautetta" peruskoulussa ovat muuttuneet. En soisi kenenkään kirjoittajan uraa ja varsinkaan kirjoittamisen iloa tuhottavan peruskoulussa.
Ugh, olen puhunut!
Bloggaamisen ja sisällöntuottamisen iloa ihana Tuija <3! Valoa ja iloa!
Olet niin omalla paikallasi ❤ Olipa kiva lukea sinun tarinasi. Kohtalo on jännä, mutta sinut se on kuljettanut juurikin oikeaan suuntaan. Tekstejäsi on niin mukava lukea. Onneksi olet olemassa Rouva Sana ❤
VastaaPoistaVoi Sari; nyt ehkä saatan ihan haljeta kiitollisuudesta, onnellisuudesta, ilosta ja siitä, että blogistaniassa on olemassa juuri Sinä <3! Kiitos. Halaus!
PoistaMielenkiintoinen matkakertomus -vai pitäisikö sanoa kehityskertomus. Samoja aloja ollaan koluttu, matkailua ja ala-asteen opettajuutta :)
VastaaPoistaMatka ja/tai kehityskertomus: molemmat yhtä hyviä ilmaisuja :D. Mutta vau, ilmankos me olemme niin hengenheimolaisia... Ja kun siihen yhdistää vielä musiikin ;)..
PoistaJaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!