Tiedätkö sen tunteen, kun jokin asia yksinkertaisesti vain vetää sinua puoleensa?

Kuinka joku (tai jokin) tietää ennen kuin sinä tiedät?

Kuinka asiat vain tapahtuvat suunnittelematta niitä mitenkään erityisesti, ja vasta jälkikäteen huomaat, että niin kaiken piti mennäkin?

Että valinta, päätös tai suunta oli ollut täysin oikea.



Sitten tiedät, miten minusta tuli Rouva Sana.

Ei minusta ammatikseen kirjoittavaa pitänyt alun perin tulla. Elettiin aikaa, jolloin jokaisen itseään kunnioittavan ja yhteiskuntakelpoisen yksilön piti tehdä raavasta, kunnon työtä.

Kääritään hihat ja paiskitaan olan takaa töitä. Tiedäthän?

Eikä ainakaan nyhjätä kahdeksaa tuntia tietokoneen ääressä naputtelemassa pelkkiä sanoja. Silloin tietokoneetkin olivat sellaisia 50 kilon painoisia mötiköitä.

Minun tapauksessani työn oli määrä tarkoittaa matkailualaa. Minusta piti alun perin tulla matkailualan ammattilainen.

Tai no, tulihan minusta. Toviksi.

Ehdin tehdä matkailualalla töitä kohtuumonipuolisesti neljä mielenkiintoista vuotta, kunnes tajusin, että no niin, tämä olikin sitten tässä.

Oli pakko päästä kirjoittamaan. Sanat vetivät puoleensa, vaikka yritin epätoivoisena kätkeä salaiset toiveeni ja tarpeeni perähyllylle kaappiin, ja painoin sen oven pitkäksi aikaa kiinni.

Ehkä luovien alojen ammattilaisilla joskus käy niin? Ehkä monilla käy niin?

En tiedä. Käykö?

Siis että ei kuuntele itseään ja intohimoaan, ei luota osaamiseensa, ja valitsee erehdyksessä toisen tien.

Onneksi elämä muuttuu. Onneksi asiat muuttuvat.








Taisin olla nuorempana aika säälittävä tapaus. Käsissäni oli vuosikaudet kahleet, ja rimpuilin ja kipuilin niiden kanssa pitkän aikaa.

Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi sihteeriksi kaikkiin mahdollisiin tehtäviin, ujuttauduin laatimaan asiakaslehteä ja vaadin saada kirjoittaa kaikki työpaikkani tiedotteet.

Elin ja hengitin vasta, kun sain kirjoittaa.

Niin tekee ilmeisesti ihminen, jonka rakastaa omaa äidinkieltään yli kaiken, on kirjoittanut koulussa oppiaineesta aina ja jokaikinen kerta parhaat arvosanat, ja on tuskastuttanut lähipiirinsä kyllästymiseen asti omilla kirjallisilla tarinoillaan - eikä pääse silti mielestään tarpeeksi kirjoittamaan.

Älä edes kysy, kuinka monta täyteen kirjoitettua päiväkirjaa ullakoltani löytyy ikävuosilta 12 - 18.

Niitä on monta.


Maailmankaikkeudella on kuitenkin merkillinen tapa tarttua oikealla hetkellä ohjaksista kiinni, ja intuitio on oiva kompassi.

Lempimottoihini kuuluu edelleen: "Asioilla on tapana järjestyä - ainakin jotenkin."

Innostaviksi ja ihan antoisiksikin kokemieni matkailuvuosien jälkeen elämässäni tapahtui pikakelauksella muun muassa seuraavaa:

  • kävin ainakin kuusi... noo, pikalaskennalla ehkä yhdeksän erilaista luovan kirjoittamisen kurssia - saattaa niitä olla jokunen enemmänkin
  • opiskelin Helsingin yliopistossa viestintää
  • tein töitä tiedottajana juuri niin pitkään, että ymmärsin, ettei siinäkään työssä ei saanut tarpeeksi kirjoittaa
  • suoritin kirjoittajakoulutuksen Jyväskylän yliopistossa
  • yhdistin aikaisemman työurani nykyiseen työskentelemällä matkailun erikoislehden ja matkailujuttujen parissa toimituspäällikkönä (kaikki ihana loppuu aikanaan... eräänlainen mottoni muuten sekin..)
  • työskentelin viidessä eri toimituksessa kolmessa eri työtehtävässä toimittajasta tomituspäällikköön
  • kirjoitin juttuja tarinoita kaikkiaan arviolta vajaaseen 30 eri lehteen
  • tarinoitani julkaistiin kolmessa antologiassa
  • tein luokanopettajan sijaisuuksia ja opetin ihanille alakouluikäisille medialukutaitoa
  • hurahdin toden teolla nuorena aikuisena kulttuuriin, jonka juuret istutettiin minuun jo lapsuudessa
  • työskentelin yhden lehden kulttuuritoimittajana ja toimin kahden lehden kulttuuriin erikoistuneena toimittajana
  • kirjoitin useamman sata kolumnia ja 
  • kirjoitin useamman sata arvostelua ja kriittikkiä (kuka niitä nyt lopulta kaikkia laskee...)
  • pääsin hajulle valokuvaamisesta ja ihastuin siihen
  • opiskelin digimarkkinointia
  • suoritin markkinointiviestinnän ammattitutkinnon
  • aloitin vastoin kaikkia aikomuksiani bloggaamisen ja blogin nimeksi valikoitui enteellisesti Rouva Sana
  • ryhdyin jakamaan omaa osaamistani paitsi kirjoittamalla myös kouluttamalla ja sparraamalla.

Ja sitten. Sitten perustin sisältöjen tuottamiseen erikoistuneet yrityksen: Sisältötoimisto Rouva Sanan.

Lopulta aika omituinen ja ihmeellinen elämä, tuo elämä oman arkeni mrs. Dallowayna.

Hyvän mielen reseptit
Mietelause on Hidasta elämää -yhteisön Sanna Wikströmin kirjasta
Hyvän mielen reseptit. Lisää tarinaa kirjasta löydät blogin arkistosta.

Rouva ei valinnut sanoja. Ne vain liukuivat elämääni. Eikä minulla ole yhtään huonoa sanaa sanottavana asiasta.

Sanat valitsivat kirjaimellisesti rouvan. Niiden ansiosta Rouva Sana on tänään tässä.

Ja matka edelleen jatkuu.


Rouva Sanan taustoista lisää tarinaa löydät verkkosivuilta
klikkaamalla kohtaa Kuka on Rouva Sana?


Jutun luontokuvat on ikuistettu  Helsingissä
Kallahden ulkoilualueella maaliskuussa 2017.