Ensimmäisen kerran huomaan sen, kun heilautan ryhmäliikuntatunnilla levytangon pääni yli. Havahdun, kuinka aikaisemmin ähkimällä ja puhkimalla nostamani levytanko yhtäkkiä melkein lentää.

Silmäilen vieressäni olevia treenaajia ja heidän levytankojensa päässä olevia painoja.

Ehkä uskaltaisin kohta nostaa painojani ilman pelkoa levytangon alle luhistumisesta. Tai mikä pahempaa: selälleni - ja samalla takana olevan kaverin päälle - humahtamisesta.

Toisen kerran saman tunnin aikana tajuan sen konkreettisesti vatsalihasliikkeissä. Teen jalkaa, selkää, pakaraa, mitä vain ja miten vain, paitsi en vatsoja.

Vatsalihasliikkeet on minun henkilökohtainen heikoin lenkkini. Inhoan vatsalihasliikkeitä, koska en osaa niitä.

En jaksa, enkä kykene.

Kunnes lähes hämäränrajan tuolla puolen itseäni istumaan ja makaamaan kiskoessani huomaan, että nousen korkeammalle kuin aikaisemmin ja jaksan pitempään kuin koskaan.

Tekisi mieli kiljua ilosta. Tanssin sambaa vasta matkalla ulos.

Lihaskunto on ihmeellinen asia. Nyt se on todistettu. Hyvään ikään ehtineen rouvan kroppakin oppii ja kehittyy vielä.

Peli ei ole kokonaan menetetty.

Henkilökohtainen testi


Helsingin Sanomat julkaisi perjantaina mainion artikkelin terveellisistä elämäntavoista otsikolla "Mitä jos Suomi söisi koko vuoden kuten tammikuussa? Muutos kansan­terveyteen olisi mullistava, ellei ryhti­liike lopahtaisi jo helmikuussa" (koska journalismi on muuten muuttunut tällaisiksi otsikkohirviöiksi?..).

Samaan aikaan tässä kuussa lukuisat blogit täyttyvät paitsi terveelliseen arkeen liittyvistä tarinoista, myös kirjoituksista, joissa puolustellaan omaa oikeuttaan antaa piupaut kaikelle, millä on -ton-loppupääte ja jonkinlainen terveyskaiku.

#valiokuukausi on saanut omalla kohdallani alkunsa vuosia sitten halusta testata ja seurata omia hyvään oloon ja terveyteen liittyviä valintoja.

Haastaa itseään, kokeilla ja valita.

Ajankohta voisi yhtä hyvin olla mikä tahansa muu kuin tammikuu (no jaa, rehellisesti, ei ehkä sittenkään kesä, eikä joulukuukaan).

Mutta kun mässäily ja syöminen tulevat joulun jälkeen vain korvista ulos ja liikunta on kutistunut juhlapyhien aikana viikoiksi minimiin, ei ole ihme, että tammikuussa kroppa suorastaan huutaa taukoa ja etäisyyttä herkkuihin ja juomiseen, ja toisaalta hevimpää liikuntaa.

Siksi siis tammikuu.

Elämä on valintoja


En vahtaa normaaliarjessani omia syömisiäni enkä juomisiani, en seuraa painoani, enkä suostu kokemaan syyllisyyttä irtokarkkiövereistä (usko tai älä, syyllistyn niihin joskus ihan samalla tavalla kuin sinäkin) tai siitä, että en ole ehtinyt juoksulenkille tai joogaamaan.

Elämäni pyörii sen tutun ja tavallisen arjen ympärillä kuin aina ennenkin.

Valiokuukauden aikana seuraan kuitenkin tarkemmalla silmällä, mitä teen. Ja ennen kaikkea mille osaan sanoa arjessa ei, ja mitä tuntoja se minussa herättää.

#valiokuukausi muistuttaa hieman uudenvuodenlupauksia (tosin, vain hieman).

Ihminen (minä eturivissä) on laiska eläin. Hän on mestari puolustautumaan ja latelemaan lähipiirilleen ja itselleen syitä, miksi hänen ei tarvitse jotakin tehdä.

Miksi elämän ei ole pakko muuttua. Miksi on ihan ookoo jatkaa sitä eläkeikään ihan samoin kuin tähänkin asti.

Mutta jotta jotain joskus saa, on tehtävä jotain. Elämä on valintoja, ja vain omat valinnat ja teot vievät eteenpäin.

Voinko jotain muuttaa?


Tiedän, että olen juuri nyt fyysisesti paremmassa kunnossa kuin oikeastaan koskaan. Väitän, että jopa paremmassa kuin kaksikymppisenä. Sen havaitsemiseen ei Valiokuukautta tarvita.

Valiokuukauden juttu onkin se, että minua kiinnostaa se, mihin vielä taivun.

Millaisia tapoja minulla on, ja millaisia valintoja teen arjessani. Ovatko valintani mieleisiä?

Miten syön, miten edistän omaa terveyttäni, miten käytän aikaani ja nyt uusimpana: miten kulutan.

Voinko jotain ehkä muuttaa? Vai elänkö jo nyt omasta mielestäni riittävän terveellistä ja hyvää elämää?

No... Totuus kuitenkin lienee, että usean vuoden "#valiokuukausi-treenikokemuksen" ansiosta moni oppi on kuitenkin ehkä jo siirtynyt arkeeni.

Hämmästelen sitä, kuinka kuluvan viikon Valiokuukauden saldo on aika yksitoikkoistakin luettavaa.

Olenko minä arjen valinnoiltani oikeasti näin tylsä tyyppi? Lue yhteenveto alta. Mitä mieltä sinä olet?

#valiokuukausi: viikko 2 - saldo


  • viikko tavallista arkiruokaa lihakeitosta kanan rintafileisiin ja silleen - ei mainittavia tähtihetkiä
  • ei tippaakaan minkään valtakunnan sokerista herkkua; en ehtinyt edes ajattelemaan, tekisikö mieleni makeaa: ei tehnyt (keittiöstä löytyneet donitsitkin jäivät muiden syötäviksi)
  • ei pisaraakaan alkoholia (helppoa kuin heinän teko: vanhakin oppii siis selvästi uutta, sillä sauna kera alkoholittoman oluen ei ole tänä vuonna selvästi enää mikään juttu, vielä viime vuonna oli)
  • liikuntaa vain yksi kerta viikon aikana (kiitos megatahtisen työviikon, joka edellytti myös iltatöitä): onneksi vajetta paikkasi kohtalainen määrä lumitöitä sekä ulkoilu järven jäällä
  • ostokset: kolme käyntiä ruokakaupassa (miksi ihmeessä yksi käynti viikossa ei koskaan riitä: nelihenkisessä perheessä on viikon aikana aina, aina ja taas aina vähintään maito tai leipä loppu) sekä vaatteidenvaihtopäivä designvaatelainaamossa Vaatepuussa (rahallinen kulutus nolla, sillä puolen vuoden jäsenmaksu on maksettu etukäteen).

Viikon lipsahdukset, onnistumiset ja muut kummajaiset:

  • liikunnan vähyys viikon aikana (suorastaan häpeällistä: iso, iso, iso, MEGAiso miinus!)
  • muuan liikunta-aiheinen lehti, joka tarttui mukaani kaupan kassan edessä olevasta lehtihyllystä täysin suunnittelematta (murinani olisi suurempi, mutta koska Fit-lehden erikoisnumero Polta rasvaa on aidosti loistava, annan lipsahdukseni itselleni anteeksi)
  • ateriarytmini on pitkästä aikaa säännöllisempi: olen palannut viikon aikana muun muassa smoothieiden tekoon, tehnyt tuorepuuroja sekä keitellyt inkiväärishotteja (ps. Saaran lautasella -blogissa vietetään tehostarttia uuteen vuoteen ja blogissa on runsas määrä loistavia reseptejä, ne ovat innostaneet meikeläistäkin: lämmin suositus)
  • viikon ainoa liikuntakerta onnistui kerrankin selättämään jo toisena perättäisenä viikonloppuna orastavan migreenin (iso, iso plussa)
  • lumityöt ja ulkoilu järven jäällä, jotka edesauttoivat kiireisen viikon ajatusten tasaamista ja sykkeen laskemista sekä
  • hämmästys siitä, kuinka vaikka viikkonsa suunnittelee hyvin ennalta, joskus on aikoja, jolloin suunnitelmat muuttuvat muutaman päivän aikana useaan kertaan ja moni itselleen merkityksellinen asia joutuu väistämään (tämä on samalla julkinen anteeksipyyntö kotisaliltani: heidän ajanvarausjärjestelmänsä todennäköisesti sekosi viikon aikana, kun muuan rouva varasi ja perui omia tuntejaan tiheään tahtiin - en viikonaikana vain ehtinyt salille yhtä usein kuin oma toiveeni oli, kerta kaikkiaan en).

Kuinkas siellä tammikuu sujuu?

EDIT: Kuin sattuman oikusta törmäsin jutun julkaisun jälkeen ajattelija Frank Martelan kirjoitukseen Tahdonvoima on lihas. TOUCHÉ! Täydellinen jatko tämän päiväiseen blogikirjoitukseeni. Aiheesta vielä tovi lisää Valiokuukauden aikana.


Rouva Sanan #valiokuukausi on hyvänolon kuukausi, joka jatkuu 6.2.2019 asti.
Lue lisää taustoja täältä.


Seuraa Valiokuukauden tunnelmia kuukauden ajan blogin puolella
sekä Instagram Storiesissa tunnuksella @rouvasana.

#valiokuukausi, Tuusulanjärvi, tammikuu, hyväolo, Valiokuukausi, Rouva Sana