Olen usein miettinyt, miksi blogin käynnistäminen ja bloggaamisen aloittaminen oli minulle aikanaan niin turkasen vaikeaa.
Perustin ensimmäisen blogini, tämän Rouva Sanan, reilut neljä vuotta ja puoli vuotta sitten.
Olin ammattiylpeä toimittaja, ja vastustin blogia viimeiseen saakka.
Viitisen vuotta sitten bloggaaminen niitti suosiota. Yhä suuremmat joukot halusivat blogata. Se näkyi ja kuului. Yhteistä suurimmalle osalle bloggaajia oli, että he olivat harrastajakirjoittajia.
Bloggaaminen oli hieman julkisuushakuisten ja -kipeiden ihmisten maineessa:
"Perusta blogi ja raivaa tiesi ohi vip-jonojen kohti elämäsi kultaa ja kimallusta."
Just.
Eihän kukaan itseään kunnioittava journalisti sellaiseen halua lähteä. Siis asiakirjoittaja, joka on tottunut viestimään objektiivisesti ja kantamaan vastuunsa lukijoilleen.
Että siis johonkin, jossa on vaarana joku
glamour. Pois kaikenlaiset blogit minusta.
Kunnes päässäni pitkän hauduttelun jälkeen sanoi
naks, ja perustin ensimmäisen blogini
(ja nyt niitä on muuten kaksi - joissa sitten riittääkin työsarkaa, kun vielä päätyö on valtaosin toisille kirjoittamista...).
Onneksi kuitenkin sanoi, sillä ilman sitä olisin jäänyt paitsi ihan mielettömiä bloggaamisen tähtihetkiä.
On oikeastaan täysin mahdotonta nimetä yhtä bloggaamisen tähtihetkeä. Niitä mahtuu vajaan viiden vuoden bloggaajantaipaleelleni lukemattomia.
Olen saanut tutustua mielenkiintoisiin asioihin, olen kuullut uskomattomia tarinoita, olen poikennut mieleen jääneissä paikoissa.
Oman bloggaajataipaleeni tähtihetkiä ovat olleet kuitenkin aina kohtaamiset. Olen saanut tutustua blogini kautta niin uskomattomaan määrään uusia ihmisiä, että se saa paatuneemmankin rouvan suorastaan liikuttumaan.
Journalistikin tapaa työssään uusia ihmisiä: käytännössä lähes joka päivä. Mutta sillä erotuksella, että he kaikki tulevat ja sen jälkeen menevät.
Viimeksi eilen muistelin ääneen, kuinka olen toimittajana jututtanut joskus Tonttu Toljanteria esittävää
Kunto Ojansivua, mutta en kuolemaksenikaan muista, koska ja ennen kaikkea miksi.
Ehkä juuri Tonttu Toljanterin rooliin liittyen. Tai sitten johonkin muuhun, näyttelijästä kun on kyse.
Mutta kun eipä ole jäänyt mieleen.
Enkä ole nähnyt tai kuullut Kuntokaan kuulumisista sitten sen kerran. Eli se siitä.
Pointtini siis on, että journalistin työssä haastateltavat tulevat ja sen jälkeen yleensä katoavat elämästäsi. Sama pätee moniin kollegoihin. Vain harvat ihmiset tarttuvat journalistin elämään, jäävät mukaan kulkemaan yhteistä matkaa.
Blogistania on kuin yhtä suurta heimoa, perhettä, jossa kohtaamisten jälkeen ei unohdetakaan toinen toisiaan vaan muodostetaan entistä tiiviimpiä klaaneja.
Klaaneja voi olla monta. Ne voivat muodostua blogiyhteisöjen ja -portaalien pohjalta, blogin genren mukaan tai ihan vain sen perusteella, kenet on missä joskus tavannut ja miten heidän kanssaan on kerran synkannut.
Yhteistä suurimmalle osalle klaanin jäseniä on, että kun on kerran tavattu:
- kannustetaan ja kompataan
- jaetaan ja annetaan omasta
- verkostoidutaan jokaisen iloksi, mutta samalla ennen kaikkea myös hyödyksi
- hymyillään ja halataan aina, kun tavataan.
Sama pätee myös asiantuntijabloggaamiseen, joka nostaa edelleen päätään. Onneksi muuten nostaa. Blogi on eräs parhaimmista keinoista tehdä omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan näkyväksi.
Suorastaan ilolla
(ja rehellisesti sanottuna joskus myös kademielin) seuraan esimerkiksi tänä vuonna perustetun asiantuntijablogiyhteisön
Bonfiren edesottamuksia. Heidän asiantuntijabloggaajillaan on ihan mieletön draivi ja meininki!
|
Bloggaamisen tähtihetki vuodelta 2017: KUBLO osallistui Meidän Jokela - Suomen 100-vuotistapahtumaan elokuussa 2017. |
Siispä #blogiperjantai18-päivän alla en tyydy nimeämään yhtä bloggaamisen tähtihetkeäni vaan lausun vain sanan kiitos.
No niin, oletko valmiina?
Kiitos ihana
Dioriina ja samalla yrittäjäkollegani, jonka kanssa teemme joulukuussa järjestyksessä neljännen yhteisen joulumatkan Tallinnaan ja ruodimme sen aikana paitsi blogistaniaa myös yrittäjäelämää ja tutustumme hetken ehkä kaupunkiinkin,
Marjon matkassa Marjo, joka on ollut vuosia henkinen bloggaajatukeni ja ikuinen kulttuurin
(ja Flown) hengenheimolaiseni,
Outi´s Lifen Outi, jonka sydän on aina, kaikessa ja jokaisessa tilanteessa täyttä kultaa,
Saaran lautasella Sari, jonka huikeat ruokakuvat ovat terapiaa niissä hetkissä, jolloin emme näe,
Pullo hunajaa -blogin Sari, josta tuli myös yhteistyökumppanini
Keski-Uudenmaan blogit - KUBLOn perustamisen myötä, kaikki KUBLOn 30 sisällöntuottajaa, jotka ovat ihan huikeita tyyppejä omalla kotiseudullani,
Food by Marika -blogin Marika, joka ei enää bloggaa, mutta joka on jäänyt ilokseni ja onnekseni osaksi elämääni, huikea
PauMaun Pauliina ja
Tuulannelin Tuula, jotka molemmat ovat esikuviani monellakin tapaa sekä iki-ihanien
Maailman äärellä -matkablogin Heidi ja
Maisemaonnellinen-blogin Johanna, joita kumpaakin tulee nähtyä ja tavattua ihan liian harvoin, mutta aina tavatessamme halaus on yhtä lämmin.
Siispä siis te - ja kaikki te muut, jotka olen omalla blogiurallani tavannut ja kohdannut - juuri te olette bloggaamiseni tähtihetki.
Kiitos, että olette!
Valtakunnallista #blogiperjantai18-päivää vietetään perjantaina 7.12.
Kerro blogissasi, mikä on oma bloggaamisesi tähtihetki ja jaa se tunnuksella #blogiperjantai18.
#blogiperjantai18 on kaikille avoin ja ilmainen
verkossa ja somessa tapahtuva bloggaamisen teemapäivä,
jota vietetään kahdesti vuodessa: kesäkuun ja joulukuun ensimmäisenä perjantaina.
Tapahtuma järjestetään nyt toisen kerran, ja sen on ideoinut Sisältötoimisto Rouva Sana.
Juttu on julkaistu muokattuna ja lyhennettynä myös Sisältötoimisto Rouva Sanan blogin puolella.