Voi pojat, mikä teatteripläjäys!

22 tammikuuta 2015

Oi joi, joi.

Suo anteeksi. Nämä Rouva Sanan sanailut menevät nyt kovin kulttuuripainotteiseksi. Niille on kuitenkin hyvä syy.

Jos et ole vielä notiseerannut, rouva on intohimoinen kulttuurin kuluttaja, ja ovat siihen työtehtävätkin osin viimeisen parinkymmen vuoden aikana liittyneet. Toisekseen, voi pojat, Keski-Uudellamaalla on menossa nyt melkoinen teatteritalvi!

Tiedätkö, mitä tarkoittaa kirjainyhdistelmä SHG150 - tai #SGH150 niin kuin sosiaalisen median puolella ruukataan merkitä?

No, ei se heti Rouva Sanallekaan auennut. SHG150 tarkoittaa samaa kuin Aika pojat!, jota käytetään myös yleisesti.

Molemmat kuvaavat taiteilijakolmikon merkkivuotta. Niin säveltäjämestari Jean Sibelius kuin taiteilijamestarit Pekka Halonen ja Akseli Gallen-Kallela täyttävät tänä vuonna 150 vuotta. Heidän kunniakseen on Suomi kulttuuritapahtumia tulvillaan.

Yksi näistä tapahtumista on Halosenniemessä esityskautensa uudelleen käyntiin pyöräyttänyt Yksi laulu ylitse muiden, joka kuuluu Keski-Uudenmaan teatterin KUT:n ohjelmistoon.

Yksi laulu ylitse muiden näki päivänvalon ensimmäisen kerran jo vuonna 2002. Se palasi kuitenkin ohjelmistoon SHG150:n kunniaksi.

Hyvästä syystä. Sitä oli ehditty odottaa. Tähän asti näytökset ovat olleet esityspäivinä loppuunmyytyjä.

***

Yksi laulu ylitse muiden kertoo runoilija Eino Leinon (Heikki Lund) ja säveltäjä Jean Sibeliuksen (Ilkka Heiskanen) kohtaamisesta Halosenniemessä. Vaikka teksti on fiktiivinen, se perustuu tositapahtumiin. Käsikirjoitus on näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Lundin käsialaa.

Tiedetään, että vaikka Leino ja Sibelius arvostivat toistensa töitä, samaan saliin tai pirttiin he mahtuivat vain harvoin ilman egojensa törmäämistä.

Vuonna 1925 Leinon kunto oli heikentynyt. Kiltti ja ystävällismielinen Pekka Halonen (Markku Hyvönen) halusi toimia ystäviensä erotuomarina ja lähentäjänä. Hän päätti kutsua miehet Halosenniemeen kylään.

Ei Halonenkaan ihan pyyteetön ollut. Hän uskoi, että saattamalla miehet saman työn äärelle, sisällissodan runteleman Suomen ja suomalaisuuden kunniaksi tehtävän yhteisen suurteoksen pariin, sotakirveet taiteilijoiden välillä tulisivat vaivihkaa haudatuksi.

Ajatus oli jalo ja kaunis. Aika vain kääntyi sitä vastaan. Suurteos ei valmistunut koskaan.

Pekka Halosen taiteilijakoti Halosenniemi, autenttinen miljöö siis, on mitä mainioin valinta Yksi laulu ylitse muiden -pienoisnäytelmän kaltaiselle esitykselle. Halosenniemen tupa luo osaltaan intensiivistä tunnelmaa.

No, kyllä tunnelmaa luovat myös ilmiömäisen taidokkaat näyttelijät itse. Mieskolmikon roolitus on mitä mainioin: Lund paatoksellisena runoilijana ja Hyvönen hyväntahtoisena taiteilijana.

Ja vaarallista tai ei, katsojana en osaa välttyä ajatukselta, että Ainolan isäntä on ollut Heiskasen esittämän kaltainen...

Eikä tarinaa vaelleta läpi pelkkien miesten voimin. Naisellista näkökulmaa tuo jämäkkä ja määrätietoinen Mira Kivilä, jonka kaksoisrooliin kuuluvat niin Leinon äiti kuin runoilija L. Onervakin.

***

Rouva Sana antaa tähän loppuun erään katsojan puhua.

Törmäsin viikko sitten Matkamessuilla kollegaani Pirkko Koivistoon, joka Rouva Sanasta kuultuaan halusi ehdottomasti saada sanoa mielipiteensä Yksi laulu ylitse muiden -esityksestä. Niin vaikuttunut hän siitä oli.

Tässä se tulee, ole hyvä!

Pieni kulttuuriryhmä Helsingistä ja Hyvinkäältä katseli ihastuksissaan ja kiitteli Keski-Uudenmaan teatterin esittämää näytelmää ”Yksi laulu yli muiden”.

Suunnistus Rantatietä pitkin esityspaikalle oli jo seikkailu sinänsä. Näytös alkoi illalla ja oli pilkkopimeää, kun paineltiin parkkipaikalta Halosenniemeen.

Oli kylmä, pakkasta ja tuuli raivosi. Ajattelimme, että kyllä on pitänyt oikeilla Tuusulanjärven rannalla asuvilla pojilla, Halosen Pekalla ja Sibeliuksella ja heidän vaimoillaan ainakin talvisaikaan, ainakin myrskysäällä, olla poikkeuksellisen paljon suomalaista sisua.     

Sali oli viimeistä sijaa myöten täynnä. Näytelmä palkitsi kaikki matkan vaivat. 

Itse Halosenniemellä on vankka oma osuutensa näytelmän tunnelman luomiseen. Ilkka Heiskanen on loistava Sibelius. Hänen vahvaa esitystä ja intoa Pekka ja Eino saivat näytelmässä tosissaan tyynnytellä, että Sibbe saatiin takaisin Halosennimen tupaan.

- Suositellaan lämpimästi, jos sattuisi lippuja vielä olemaan, sanoo Pirkko Koivisto Hyvinkäältä.  

***
Kulttuuririkasta viikonloppua!

Yllä oleva kuva: 
Heikki Lund (vas.) on kuin ilmetty Eino Leino ja Ilkka Heiskanen  ilmiömäinen Sibelius 
Yksi laulu ylitse muiden -näytelmässä (kuva: KUT).

2 kommenttia

  1. Hauskaa seurata Rouva Sanan kirjoituksia Sibeliuksesta Järvenpään silmin - Kun samalla seuraan sitä myös Hämeenlinnalaisten silmin. Samaa juhlavuotta kun myös siellä juhlitaan ja pääsen seuramaan sitä aika läheltä ;)
    Pirkolle paljon terveisiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, enpäs olisi osannut ajatellakaan, että olet aitiopaikalla ja kaiken keskiössä Sibeliuksen juhlavuotta ajatellen. Laitapa asia myös korvasi taakse ja bloggaa Sibeliuksen hämeenlinnalaisia kuulumisia Villasukat matkalaukussa -blogiisi viimeistään jahka kesä koittaa. Kotiseutumatkailua siis ;).

      Kiitos, terveisesi Pirkolle menevät varmasti tätäkin kautta. Lupaan viedä ne myös perille henkilökohtaisesti. Pirkon vierailu blogissa oli iloinen asia!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram