Kuinka unelmasta tuli totta

18 toukokuuta 2015

Uskotko, jos sanon, että Rouva Sanan päässä on soinut viimeiset vuodet laulu, joka alkaa näin:


"I have a dream, a song to sing.
To help me cope with anything.
If you see the wonder of a fairy tale.
You can take the future if you fail..."

Kipale on Abban I have a dream.

No, ei siinä mitään, mutta se on yhdistynyt mielessäni vahvasti pyörään. Polkupyörään.

Mummopyörään.

Vain ja ainoastaan Helkaman Ainottareen.

Kun olen ajatellut unelmaani, biisi on alkanut soida mielessäni ja olen nähnyt itseni polkemassa uudella (vanhalla) polkupyörälläni.

Hullua?

Ehkä. Mutta ehdottoman totta.

Rouva Sanalla ehti olla vuodet unelma, josta - tsadaa - tuli vaivihkaa, yhtäkkiä ilman ennakkovaroituksia eilen totta.

Näissä alla olevan kuvan tunnelmissa oltiin vielä vuosi sitten kesällä. Ajelin laina-Ainottarella ja tunsin itseni suunnattoman onnelliseksi.































Ja vapaaksi.

Ainottaressa on "tavalliseksi polkupyöräksi" jotain elämää suurempaa.

Mielenvikaista ajatelmaa?

Varmasti. Mutta ehdottoman rehellistä.

Ymmärrän oikein hyvin motoristeja tai jenkkiautojen omistajia, joilla on päähänpinttymä yhdestä tietystä merkistä.

Vielä aika ei ollut kuitenkaan näidenkään tunnelmien jälkeen kypsä, ja unelma omasta Ainottaresta jäi talven selkään.

Mutta sitten tuli eilinen, ja Rouva Sana on nyt tässä tilanteessa.








































Tuo yllä olevassa kuvassa oleva pyörä on minun oma Ainottareni.

Minun.

Instagramissa eilen kyselin, saako käytettynä ostetusta vanhasta pyörästä olla ylpeä? Jos saa, nyt on se hetki.

Kohtaaminen Ainottareni kanssa meni kuin asuntokaupoilla. Ennakko-odotukseni pyörää kohtaan olivat vaatimattomat.

Ennakkoon se ei vastannut kaikkia niitä toiveitani, jotka olin sille etukäteen asettanut. Minun haaveideni Ainottaren piti olla punainen ja siinä piti olla edessä kori.

Tämä oli koppakuoriaisen vihreä, siinä oli ruskeat (!) kädensijat ja istuin, valo merkillisesti asetettu ja musta kori puuttui.

Sitten näin tulevan sykkelini valmiiksi kotitalonsa ulko-oven eteen aseteltuna, ja minulle tuli sitä kohtaan suunnaton hellyyden tunne. Ainotar oli kaikessa epätäydellisyydessään täydellinen, ja siksi juuri minulle sopiva. Minun pyöräni.

Hyvä karma vain vahvistui, kun kuulin, että se oli piirun verran vajaan 80-vuotiaan mummon pitkäaikainen menopeli, josta hän joutui luopumaan. Myyjänä oli mummon puoliso, entinen pyöräkauppias.

Se oli selvä peli. Aivan kuin olisi keskusteltu rumasta ankanpoikasesta, jota kukaan ei ollut alkuun huolinut.

Kun vaariintunut pyöräkauppias minulle ennen hyvästejä haikeana sanaili, että Ainottareni olisi minulla lopun ikää, ei asiasta ollut enää epäilystäkään.

Tiesin, että me olisimme erottamattomat.

Minä, Rouva Sana, ja koppakuoriaisen värinen Ainottareni.

8 kommenttia

  1. Se on upea, kertakaikkinen kaunotar <3 Minä kaipaan lapsuuden oranssia Jopoani. Hieman ärsyttää tuo Jopo muoti, kun sehän nyt oli se lapsuuden menopeli ja nyt kaikilla on Jopot. Joten uutta Jopoa en halua.

    Oijoi Amsterdamissa olen nähnyt sellaisia vintage pyöriä, että palavasti haluaisin sellaisen. Sinun pyörälläsi on tarina ja historiaa, mikäs voisi olla sen hienompaa kuin se.

    Aurinkoista viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Totuushan on, että poljin vielä viime viikkoon asti polkupyörälläni, jonka ostin omilla säästöilläni noin 13-vuotiaana. Se oli siis eräänlainen mummoyörä sekin, ja ihan polkukuntoinen yhä. Liekö sitten tuo uhkaava keski-ikä vai mikä, mutta havahduin jokunen vuosi sitten, että pyörästä tuli turkasen raskas poljettava, eikä polkuasentokaan ollut mukavin mahdollinen. Elämääni tuli siis Ainottaren mittainen aukko ;).

      Jopo on mukava härveli, mutta nyt tosiaan nuorisopyörän maineessa. Sitä paitsi juniorin jopoa polkiessa on olo kuin kuntopyörällä suihkiessa: renkaat pyörivät, mutta polkea on vain pakko...

      Näin hiljan jälleen kuvia Amsterdamista ja mieli paloi sinne jälleen välittömästi. En ole siellä koskaan käynyt. Jos se on seuraava unelma sitten, mene ja tiedä :).

      Aurinkoa Tiia <3!

      Poista
  2. Kyllä se vaan niin on, että klassikkomallit ja -merkit on ja pysyy, olipa kyseessä menopeli tai muu esine! Likalla on 70-luvulta peräisin oleva rompetorilta löytynyt Poni ja sen minkä polkemismukavuudessa häviää, voittaa muotoilussa ja sillä mikä tarina pyörällä on kerrottavanaan. Ruosteesta ja muutamasta lommosta huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinä PauMau sen kiteytit kyllä oivallisesti. Kyllä jämpti on juuri noin ;). Sita paitsi osuit naulan kantaan tuossa tarinallisuudessa. Se, jos jokin on <3.

      Poista
  3. Hei Onnea uudelle pyörälle! Kyllä se vaan niin on että toiveilla on joskus tapana toteutua. Niiden visualisointi on tärkeää, silloin se toive melkein on jo sinulla.
    - Ymmärrän oikein hyvin motoristeja tai jenkkiautojen omistajia, joilla on päähänpinttymä yhdestä tietystä merkistä- Niinpä, näin kävi mullekkin erään pyörän kanssa josta kerron blogissani. Jostain syystä toivoin mustaa pyörää mutta sainkin (= toiveeni toteutui) punaisen ja se on paljon ihanampi kuin musta <3
    Mukavia Aino-ajeluita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi elämä, tuo sinun tarinasihan kuulostaa lähes minun vastaavalle ;). Hauska yhteensattuma. Ja hei unelmia ja haaveita pitää tosiaan olla aina. Joskus niistä muutamat saattavat jopa lopulta toteutua. Aurinkoa sinne sinun puolikunnallesi <3!

      Poista
  4. Ihana pyörä,nautippa siitä ja onnnitelut sen löytämisestä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael <3! Sykkelillä kelpaa kyllä ajella: testattu jo on :).

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram