Kesäkirja ylitse muiden

03 heinäkuuta 2015

Rouva Sana on suven aikana kysellyt teiltä Facebook-arvonnan myötä kesäisiä kirjasuosikkejanne.

Olette lähettäneet huikeita vinkkejä, joista teinkin yhteenvetoa. Löydät niistä tarinaa täältä.

Rouva Sanan omista kesäkirjasuosikeista yksi on ylitse muiden, on ollut koko aikuisiän: Astrid Lindgrenin Saariston lapset.

Olen sitä ikäluokkaa, joka on kasvanut Tove Janssonin mustavalkoisten Muumi-kirjojen ja Astrid Lindgrenin lastenelokuvien parissa.

Jälkimmäisistä suurimman vaikutuksen minuun teki muun muassa Pepistä, Vaahteramäen Eemelistä ja Melukylän lapsista huolimatta Saariston lapset, jonka olen ensimmäisen kerran televisiossa nähtyäni lukenut kirjana sen useamman kymmenen kertaa: laiturin nokassa, mökillä, riippukeinussa, keinutuolissa ja lentokoneessa.

Se on todellinen kesän must-kirja.

Lapsuudessa Saariston lapset tarjosi nuorelle tytölle tukun samastumispintaa. Olen tuntenut itseni kotoisaksi (kesäisen) saariston äärellä, sillä lapsuudessani kaikki suveni vierähtivät perheeni kanssa pienellä veneellä Suomenlahdella seilatessa.

Melkein samaan tapaan kuin Melkersonien perheelläkin.

Saltkråkan oli ruotsinkielisellä seudulla lapsuutensa viettäneelle tytölle juuri sellainen toivesaari, jolle voisin ostaa menolipun edelleenkin - ja unohtua sinne.

Omaan hyllyynsä Saariston lapset -fani ei hyväksy kirjasta kuin alkuperäisen, jo vuonna 1964 ilmestyneen ja lapsuudesta tutun mustavalkoisen version.

Rouva Sanaa lykästi, kun löysin sellaisen aikuisiällä kirpputorilta.

Myöhemmin teosten määrä kasvoi Rouva Sanan perheellistyttyä. Bongasin nettihuutokaupasta kuvakirjana vanhan Saariston lapset merirosvoina -teoksen, ja sellainenhan oli ehdottomasti ostettava jälkikasvulle - ja no, hiukan heidän äidilleenkin.


Rouva Sanan Facebookissa käynnissä oleva kirja-arvonta kasvaa tämän postauksen jälkeen yhdellä kirjalla, joka on enemmän kuin ajankohtainen ja myös tuttu suurelle osalle teistä lukijoista.

Pysy taajuudella siis myös Facebookin puolella.

Jos et ole vielä Rouva Sanan Facebook-sivujen tykkääjä, tee se nyt. Voit voittaa itsellesi aika tuhdin kirjapaketin!

Kirjapaketti arvotaan, kun sivuilla on 200 tykkääjää. Lisäohjeet löydät myös täältä.

0 comments:

Lähetä kommentti

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram