Markkinointiviestinnän ammattilainen tässä hei

06 lokakuuta 2015

Havahduin viikonloppuna siihen, kuinka vähän sen enempää täällä kuin oikeastaan missään muuallakaan julkisesti olen kertonut yksittäisiä kuvaheittoja lukuun ottamatta omista opinnoistani, joita olen tahkonnut kaiken muun puuhaamiseni ohessa.

Korjaan tilanteen nyt.


Sillä tänään sinulle tätä blogia kirjoittaa paitsi toimittaja, sisällöntuottaja ja bloggaaja, mutta myös virallisesti markkinointiviestinnän ammattilainen. 

Opintoihini liittyvä näyttötutkinto hyväksyttiin Amiedussa, Suomen suurimpiin kuuluvassa, aikuisia kouluttavassa opinahjossa virallisesti eilen maanantaina.

Ilmassa on siis pientä juhlan tunnelmaa.

Markkinointiviestinnän ammattitutkinto


Miksi hyvään, kypsään ikään ehtinyt Rouva Sana päätti sitten ylipäätään opiskella? 

Siksi, että journalismi ja viestintä muuttuvat nyt nopeammin kuin koskaan parikymmenvuotisen työurani aikana.

Ja siksi, että tiedonvälitys liudentuu yhä lähemmäksi markkinointia - halusivatpa journalistit sitä tai eivät (näyttötutkintoni arvioineiden ja hyväksyneiden markkinointiviestinnän ammattilaisten mukaan rajoja näiden kahden välillä ei muuten enää edes ole).

Sitä paitsi olen toimittajana siinä mielessä kummajainen, että en ole pitänyt koskaan markkinointia työni kannalta mörkönä. Päinvastoin.

Suhtautumiseeni on ehkä kaksi syytä: se, että minulla on markkinointialan koulutus sekä se, että omaan pitkän journalistisen työhistorian kaupunkilehdessä, jonka olemassaolo perustui markkinoinnin lainalaisuuksien ymmärtämiseen.

Kulttuuri- ja, kyllä myös, teatterifriikkinä toimittajana olin enemmän kuin onnellinen saadessani mahdollisuuden näyttötutkintoni tekemiseen Keski-Uudenmaan teatterissa KUT:ssa

Sain vastuulleni, en sen enempää enkä vähempää kuin Krapin kesäteatterin kesän 2015 näytelmän Särkelä itte markkinointiviestinnän. Näytelmän pääosissa loisti monesta tuttu Pertti Koivula.

Onnellista tilanteessani oli se, että minut otettiin teatterilla avosylin vastaan. Sain roppakaupalla käytännön töitä ja vastuuta, mutta myös ennakkoluulottoman mahdollisuuden toteuttaa kaikki villeimmät ajatukseni.

Siksi laitoin teatterin somekanavat kuumiksi ja tuotin verkkosivuille säännöllisesti materiaalia pääosin Särkelä itte -näytelmään keskittyvän blogin kautta. 

Työ tuotti tulosta. Käytännössä kaikilla kanavilla ja kaikilla osa-alueilla mitattuna kävijämäärät kasvoivat kesän aikana.

Hullusta ideastani syntyi viime toukokuussa myös kolmen eri toimijan, KUT:n sekä SHG150 - eli Jean Sibeliuksen ja Pekka Halosen 150-vuotisjuhlavuotta viettävän Järvenpään taidemuseon ja Halosenniemen yhteinen mediatilaisuus, jonka sain järjestää.

Eikä työni Särkelä itte -näytelmän projektikoordinaattorina ollut vain edellä mainittua: kirjoitin ja tuotin tekstiä sekä kuvia muun muassa teatterin verkkosivuille, sosiaalisen median kanaviin, uutiskirjeisiin, lehtiin lähetettäviin juttuihin, julisteisiin, esitteeseen sekä käsiohjelmaan.

Tiivistelmän työstäni löydät halutessasi SlideShare-esityksestäni täältä. Kuten huomaat, työtehtävieni kirjo oli erittäin laaja ja monipuolinen.

Olisi turhan vaatimatonta sanoa, että osaan vasta nyt kaiken edellä mainitun. Suuri ellei suurin osa taidoista on ollut minulla jo aikaisemminkin.

Nyt hahmotan kuitenkin paremmin markkinointiviestinnällisiä kokonaisuuksia. Ja ennen kaikkea voin virallisesti ja aidosti rinta ylpeänä pystyssä lausua ääneen, että olen myös oikeasti markkinointiviestinnän ammattilainen.

Minna Luoma

Voisiko osaamisestani olla myös sinulle apua?

Kurkkaa silloin blogini sivuista tänne, jossa valotan tarkemmin, missä kaikessa voin sinua auttaa. Tai tänne, mistä löydät minusta tietoa hiukan tarkemmin.

Olepa siis yhteydessä. Autan mielelläni.


Minna Luoma

Aurinkoista lokakuun viikkoa!

6 kommenttia

  1. Markkinointiviestinnän monitoimikone!!! Hyvä Minna.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, onnea ammattilaiselle <3
    Paljon työtä olet tehnyt näytön eteen ja hyvältähän tuo slide-share esityskin näytti.
    Sitä oli kiva lukea kun oli niin selkeä.
    Mukavaa tiistai-iltaa.

    VastaaPoista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram