Teinit ruotsinlaivalla

14 joulukuuta 2015

Kun edellisestä Tukholman risteilystä on ehtinyt kulua... odotas, kun Rouva Sana laskee.. no, noin viisi-kuusi vuotta, on sanomattakin selvää, että satamassa lähtöhetkellä on teinien (tai teinin ja yhden hyvin vahvasti teini-ikää lähestyvän ) keskuudessa vahvaa lähdön tunnelmaa.

Ruotsinlaivat lienevät lähes kaikkien suomalaislasten ikiaikainen suosikki - hiukan samaan tapaan kuin Linnamäki (tai jokin muu huvipuisto).

Meillä lapset saavat jo melkein äidinmaidossa syvän rakkaussuhteen ruotsinlaivoja ja muita risteilyaluksia kohtaan - tai jotain hyvin kansallista risteilemisessä kuitenkin on (Silja Lineltä muuten kerrotaan, että risteilyt ovat oikeasti hyvin suomalainen piirre - ruotsalaiset eivät tee niitä lähimainkaan samassa mittakaavassa kuin suomalaiset...).

Vaikka laiva, Silja Serenade, on perheellemme lukuisilta aikaisemmilta laivamatkoilta tuttu, pääsee se nyt kirjaimellisesti tarkkailevien silmien alle: laiva on saapunut samalla viikolla pitkältä telkoinnilta, jolloin se remontoitiin kattavasti.

Silja Serenade


Mutta ennen risteilykierrosta vielä muutama sananen teineistä. Heidäthän nimittäin tiedetään perinteisesti hiukan haastavaksi asiakasryhmäksi laivoilla - ei vähiten vanhempien keskuudessa.

Silja Line on tehnyt ennakkoluulotonta taustatyötä kartottaessaan yhteistyössä Aalto-yliopiston ja yli-innovaatioaktivisti Anssi Tuulenmäen kanssa nuorten laivamatkustajien toiveita.

Rouva Sana kirjoitti samasta aiheesta viimeksi viime keväänä. Löydät kirjoituksen edelleen täältä.

Nuorten kanssa toteutetuissa työpajoissa toiveissa korostui oma tila, oma paikka ja oma aika. Aina nekään eivät silti nappaa. Ikävaihe on paradoksien täyttämä.

Tässäkin perheessä tuttua on, että teinejä on joskus aika vaikea saada innostumaan - välillä juuri mistään.

Silja Serenade


Laivalla lasten leikkipaikka voi olla tosi nolo, ja siellä on liikaa pieniä lapsia, joita pitää väistellä, vaikka pallomeressä melskaaminen jossain takaraivon pienissä sopukoissa muuten ehkä hetken kiinnostaisikin.

Kotona pleikka ja muut pelit ovat ylitse muiden, mutta jos vieressä samaa peliä pelaa viisivuotias, ei se yhtäkkiä olekaan enää niin pop.

Siljalla järjestetyt teinidiskot eivät nekään saa nuoria oikein syttymään. Diskoissa joko musiikki soi liian kovaa, musiikki on muutoin väärää tai siellä on vaarana joutua seisomaan yksin. Yhtä kauheaa on, jos diskossa onkin muita, joista joku saattaa kysyä jotain.

Auts. Osui ja upposi.


Silja Serenade

Myös mukana matkustavien vanhempien mieltymyksen ohjaavat laivalla nuorten ajanviettoa. Vaikka nuori haluaisi mennä vaikkapa Silja Symphonylta löytyvään sushibaariin (tätä baaria ei siis Serenadella ole vaan vain sisaraluksella), hän todennäköisesti marssii muun perheen mukana seisovaan pöytään.

Vaan nyt testataan. Miten käy Rouva Sanan perheen; tuleeko teinin ja teini-iän kynnyksellä olevan aika risteilyllä pitkäksi?

DeLuxe-hytit


DeLuxe-hytit ovat kokeneet remontoinnissa mittavan kasvojen kohotuksen. Hyttien kaikki tekstiilit ja pinnat on uusittu parkettilattiaa muistuttavaa vinyylimattoa myöten. Tilavuutta hyttiin antaa umpinaisten vaatekaappien uusiminen kevyempiin naulakoihin.

Lapsiperheiden (ja varsinkin teini-ikäisten lasten) matkustamiseen hytit eivät ehkä ole kokonsa puolesta parhaat mahdolliset, sillä hytteihin majoittuu kaksi, tiukimmillaankin vain kolme matkustajaa, joista yksi voi olla lapsi.

DeLuxe-hytti
Ilmeenkohennusvuorossa Silja Serenadella ovat olleet nyt DeLuxe-hytit (kuvassa) sekä Family-hytit.
Osa perhehyteistä on Muumi-aihein kirjaimellisesti suunniteltu perheen pienimpien viihdyttäväksi.


Oivallisempi vaihtoehto perheiden makuun ovat Family-hytit, joista jo osa on Silja Serenadella näillä näppäimillä valmiita ottamaan vastaan perheen pienimmät Muumi-aiheilla varustettuna. Myös loput Family-hytit uudistetaan vielä ennen joulua.

Teinimatkustajien tuomio DeLuxe-hyteistä: tykkäämme!

Parasta DeLuxe-hyteissä teinien mielestä on tila, väljyys ja testihytistä löytynyt sohva, jolla on mahdollisuus pelata iPadilla (ja katsella Promenadelle), televisio (jonka kanavat toimivat hyvin aavallakin merellä) sekä jääkaappi ja sen hyttihintaan kuuluvat kylmät limonadit.

Tavolata-aamiainen


Aamiainen Tavolata-ravintolassa kuuluu automaattisesti DeLuxe-hyttien hintaan, mutta aamiaisen voi ostaa myös lisämaksusta muihin hyttiluokkiin. Hinta ei ole kuin aavistuksen perusaamiaista arvokkaampi.

Perinteisestä risteilyaamiaisesta poiketen Tavolata tuo ripauksen luksusta ainakin vanhempien elämään ovella tarjottavasta bellinistä ja pöytään kannettavista omista kahvikannuista alkaen.

Tavolata
Varsinkin vanhemmille kiireetön aamiainen on risteilylomien luksusta.

Aamu ei liene suurimalle osalle teinejä vuorokauden paras hetki. Tarjontaa Tavolatassa lasten makuun on siksi enemmän kuin vatsa antaa myöten.

Teinien suosikkeja ovat muun muassa croisantit (suklaalevitteellä...), kaakao, murot ja pienet karjalanpiirakat.

Teinimatkustajien tuomio aamiaisesta: ihan ok.

Vaan jos vanhemmat saavat päättää, seuraavankin ristelyn aamiainen syödään ehdottomasti Tavolatassa, olipa hytti mikä tahansa.

SiljaLand


SiljaLand on kokenut mullistuksen Silja Serenaden uudistusten yhteydessä. Lasten leikkipaikka on siirretty Promenade-kannelta alas viidenteen kerrokseen.

Muutokset on tehty lasten ehdoilla. SiljaLand on nyt merkittävästi aikaisempaa isompi, tilavampi ja jopa valoisampi. Tilaa lasten leikkipuuhille on kaikkiaan lähes 300 neliötä, noin sata neliötä edellisiä tiloja enemmän.

Porua etukäteen osassa lapsiperheitä on aiheuttanut leikkialueen uusi sijainti. Moni vanhemmista suosi Promenadelta aikaisemmin löytyvää SiljaLandia henkilökohtaisena hengähdyshetkenään: lapset jätettiin yksin leikkipaikkaan samaan aikaan, kun vanhemmat viivähtivät Promenaden baareissa.

Silja Linelta kuitenkin muistutetaan, että se ei ollut sallittua vaan lasten tuli - ja tulee edelleen - olla aina aikuisten valvonnassa.

Silja Serenade
Lego-työpaja vetää kummasti vanhempiakin lapsia.


Nyt Serenadelta löytyvässä SiljaLandissa on kaksi pallomerta - perheen pienimmille lapsille ja isoille - ja ne ovat entistä suurempia. Leikkitilassa on myös kiipeilyseinä, piirustusnurkkaus, videoiden katselu- ja lukunurkkaus, lego-työpaja, liitutauluseinä sekä iso pleikkapelihuone.

Suuren leikkitilan kruunaa oma SpiceIce-jäätelöbaari.

Silja Serenade

Leikkialueen uudistuksessa kuunneltiin herkällä korvalla Silja Symphonyn remontoinnista saatua palautetta. Muun muassa pleikkapelihuone tiedettiin sen perusteella penehköksi ja ilmanvaihdoltaan heikohkoksi, ja näihin kiinnitettiin nyt erityistä huomiota.

Teinimatkustajien tuomio SiljaLandista: ihan ok!

Lego-työpaja vetää ihmeellisesti jopa vanhempia kouluikäisiä puoleensa, ja kun videonurkkauksessa pyörii suosikkielokuva Kätyrit, on sen äärelle pakko istahtaa. Pleikkapelihuonekin kiinnostaa, mutta vaikka pelilaitteita on useita, jonot ovat viikonloppuiltana pitkät.

Plussaa on annettava omasta jäätelöbaarista, jota ei oikein voi ohittaa...

Muuta


Pikkunälkään Silja Serenadella on nyt kaksi tyystin uutta kahvila/ravintolaa: Coffee & co. -kahvila sekä Fast Lane -hampurilaisravintola, jonka kokki on työvuorossa jopa yöllä.

Teinin vatsa kiittää.

Silja Serenade
Teinit syövät usein siellä, missä muukin perhe,
Kuvassa on Tavolatan alkupala, leikkelelautanen, illalla.

Edellisen telakoinnin yhteydessä uudistettuihin myymälöihin ei (upouutta Desigualin myymälää lukuunottamatta) nyt kajottu. Kun taxfree-myymälästä löytyvät tutut suosikkituotteet purukumista, makeisista ja huulirasvoista alkaen, eivät teinit muuta kaupoista enää kaipaakaan. 

Silja Serenade
Silja Serenadella on nyt Desigualin myymälä - ketjun ainoa merellinen myymälä.


Ken uimisesta tykkää, Serenaden kylpyläosasto on uudistettu, ja sen kehutaan olevan nyt valoisampi ja viihtyisämpi. Pienille lapsille altaista on erotettu oma tila.

Kylpyläosastoa ei tämä perhe tällä reissulla ehtinyt testaamaan, joten teinien tuomio jää siitä antamatta.

Summa summarum


Mistä sitten lopulta tietää, onko vähäpuheisen teinin laivamatka lopulta onnistunut vai ei?

Parhaiten varmasti siitä, kun hän seuraavana päivänä kotona kysyy: "Äiti, koska mennään seuraavan kerran uudestaan...?"

Silja Line






Silja Line




Silja Serenade
Silja Line
Keski-ikäiset bloggaajat löytyivät myös Silja Serenadelta.

PS. Tukholmalaisten vuoden 2015 suosikkimuseosta,
Tom Tits Experimentsistä, paikallisesta "Heurekasta",
voit lukea täältä.



Juttu on toteutettu yhteistyössä Silja Linen kanssa.

9 kommenttia

  1. Ok ja ihan jees on teinien kielellä oikein hyvä. Onnistunut reissu siis ollut ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teinien äiti se ymmärtää teinien kieltä ;) <3. Juuri näin!

      Poista
  2. Reissu oli mahtava ja hyvin teidän nuoret näyttivät viihtyneen pallomeressä. ;) Täälläkin tulee jossain kohden oma näkemys reissusta. Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne nuoret todellakin tykkäsivät. Vaikka kaikki olikin "ihan ookoo" ;)...

      Ihanaa viikkoa Tiia sinullekin <3!

      Poista
  3. Kyllä ne teinitkin tykkää, kun saa olla perheen kanssa reissussa. Pääasia loppujen lopuksi on yhdessäolo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä niin oikeassa PauMau: rento yhdessäolo on tänä päivänä aika luksusta oikeastaan kenelle vain <3.

      Poista
  4. Reissu ja laiva oli aivan ihana, jopa meidän teinikin viihtyi ja juuri näillä ok sanoilla :D Jokainen on kysynyt vuoron perään, koska lähdetään uudelleen. Oli todella mukava tutustua teihin, toivottavasti nähdään uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teinit ne eivät tosiaan paljon virka, mutta pienistä asioista oppii aistimaan ja tuntemaan, milloin "ihan ok" on paaaljoon enemmän kuin aikuisen suusta sanottuna ;).

      Tämä bloggaajan arki on siitä merkillistä, että koskaan ei tiedä, miten ihanien, uusien ihmisten elämään oma matka risteää. Oli mukava kulkea matkaa kanssanne. Me näemme Peggy vielä, se on ihan varma <3.

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram