Ilmaiseksi tekemisen taidosta

07 marraskuuta 2016

Oletko koskaan pohtinut, mistä toimittajan tavallinen työpäivä koostuu?

sisällöntuottaminen
(Tästä kirpputorilta ostetusta kuvan kirjasta on tulossa muuten myöhemmin blogin puolella tarinaa... Pysy kuulolla!)

Päivä alkaa juttujen ideoinnilla, näkökulmien ja juttutyypin suunnittelulla, haastateltavien etsinnällä sekä haastatteluiden sopimisella.

Paljon on ehtinyt siis jo tapahtua ennen kuin toimittaja on ehtinyt päästä itse asiaan.

Jutun ja haastattelun luonteesta sekä -paikan fyysisestä sijainnista riippuen haastatteluun voi mennä vain puolisen tuntia (varsinkin, jos juttuun riittää pelkkä puhelinhaastattelu) tai puoli päivää, joskus jopa kokonainen työpäivä.

Haastattelun ja materiaalin keruun jälkeen alkaa varsinainen työ, jutun työstäminen.

Pienemmän jutun tekee alta pois suitsait, ja usein hieman pitemmänkin saa valmiiksi vielä saman päivän aikana. Pitkiin reportaaseihin ei yksi työpäivä edes riitä.

Tämän päälle tulee vielä faktojen tarkistamista, oikolukemista, editoimista ja kieliasun tarkistamista sekä mahdollisesti jutun luettaminen haastateltavalla.

Valokuvaavat toimittajat purkavat kaiken päälle vielä juttukeikallaan ottamat valokuvat, käyvät materiaalin läpi, valikoivat juttuun sopivat kuvat ja käsittelevät kuvat aika usein itse.

Yhden työpäivän eli kahdeksan tunnin aikana ammattitoimittajalta syntyy keskimäärin yksi perusjuttu.

Miltä kuulostaa? Aika simppeliltä ja järkeenkäyvältä, eikö?

No niin Rouva Sanastakin.

sisällöntuottaminen

Edellä mainitun kaltaiset työpäivät ovat olleet osaltani journalistisissa työtehtävissä peruskauraa vajaat parisen kymmentä vuotta.

Palkka maksetaan tehdystä työstä työsuhteesta riippumatta: oli toimittaja siis kuukausipalkalla tai freelancerina.

Okei.

Miksi avaan tämän kaiken? Siksi, että ammattisisällöntuottajan työpäivä on karkeasti aika tavalla identtinen ammattitoimittajan perustyöpäivän kanssa. Juttujen näkökulma on vain hieman toinen.

Sisällöntuottajan työpäivään kuuluu lisäksi myös olennaisena osana some.

PING Ethicsin eli sisällöntuottajien ja sisältömarkkinointia ostavien yritysten yhteisen eettisen koodiston mukaan sisällöntuottaja on seuraavanlainen tyyppi:

Bloggaaja, tubettaja, instaaja tai vastaava yksityinen henkilö, jolla on oma kanava, josta hän on itse henkilökohtaisesti vastuussa. Käytännössä siis PING Ethics -koodiston sisällöntuottaja on myös itse julkaisija.

Sisällöntuottajana työskentelee freelancerin omaisesti oman työnsä ohessa koko joukko bloggaajia, tubettajia tai instaajia tai sitten he ovat kuin Rouva Sana, kokopäiväisiä sisällöntuottajia omassa (tai toisen) yrityksessään.

Selvää edelleen tähänkin asti?

sisällöntuottaminen
Sisällöntuottajan työ ei todellakaan ole pelkkää skumppaa ja mansikoita (vaikka niitäkin välillä todistetusti on).

Mutta sitten tuleekin se kaikkein kummallisin juttu.

Se. mitä en käsitä on, että toimittajan ymmärretään tarvitsevan omasta työstään palkan eikä kukaan koskaan milloinkaan pyydä toimittajaa tekemään juttua ilmaiseksi.

Ei tietenkään.

Mutta kas, kun kyse onkin sisällöntuottajasta hänen odotetaan tekevän työnsä asiakkaan puolesta korvauksetta.

Sisällöntuottajan juttu ei saa koskaan maksaa, ja yhden työpäivän vaativan jutun palkkio on aina liian kallis (ja saatesanoina on: "Mistähän tuokin oikein rohkenee edes pyytää niin kovan korvauksen?")

Miksi?

Tekisitkö sinä jutun alussa kuvatunlaisen työpäivän toisen puolesta ilmaiseksi?

Mistä syntyy ero, että toimittajan ymmärretään tarvitsevan palkan, mutta yrityksen markkinointikäyttöön suunnatun jutun laatijan missään tapauksessa ei?

Vaikka molempien tekijöinä olisivat ammattilaiset?

Kirjamessut
Kirjamessut 2016 -ohjelmaesite.
Rouva Sana havahtui tilanteen nurinkurisuuteen viimeksi lokakuun lopussa Kirjamessuilla. Messukeskus myöntää bloggaajille hakemusten perusteella niin sanottuja bloggaajapasseja.

Bloggaajapassi oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn messuille niiden aukioloaikoina, lehdistötilan vapaaseen käyttöön (käytännössä tarkoittaa ilmaista kahvia, keksiä ja narikkaa) sekä ilmaiseen pysäköintiin Messukeskuksen pysäköintialueella.

Pikaisestikin laskettuna bloggaajapassin arvo ei ole suuren suuri. Puhutaan kymmenistä euroista.

Vaikka sisällöntuottajalta ei virallisesti edellytetä työpanosta passia vastaan, bloggaajapassin saamisesta syntyy sanaton tarve vastavuoroisuuteen.


Eikä Messukeskuksessa laiteta tietenkään asiaa vastaan tai muutoinkaan jarrutella.

Valtaosa bloggaajapassilla liikkuvista sisällöntuottajista kirjoittaa messuista ennen ja jälkikäteen omissa kanavissaan sekä tuottaa sisältöä suoraan messuilta sosiaalisen median kanaviin.

Siis yhtä bloggaajapassia ja muutamaa kymppiä vastaan.

Ei tarvitse olla kovin kummoinen ruudinkeksijä, kun pohtii, kuka tilanteesta hyötyy - semminkin, kun Messukeskus ei jaa eikä muutoinkaan seuraa tai hyödynnä sisällöntuottajien tuottamaa sisältöä, joka voisi tuoda edes välillisesti heidän kanavilleen uusia seuraajia.

Ja tämä on vain yksi esimerkki satojen joukosta.


Rouva Sana
Rouva Sana allekirjoitti toukokuussa PING Helsinki -tapahtumassa sisällöntuottajien ja sisältömarkkinointia ostavien
yritysten yhteisen PING Ethics -ohjeiston ja sitoutui siihen. Ohjeiston kakkoskohdan mukaan työ tulee hinnoitella.

Idiootti ei tietenkään ole se, joka pyytää vaan se, joka antaa. Niinpä tämä rouva ainakaan ei jatkossa anna.

Tämä kirjoitus on samalla note to myself, muistutus itselleni.

Palaan toukokuussa allekirjoittamaan PING Ethics -koodistoon ja sen kohtaan numero kaksi: "Annan arvon omalle työlleni ja pyrin hinnoittelemaan sen mahdollisimman avoimesti työn tilaajalle."

En anna omaa ammattiosaamistani ilmaiseksi.

(Tai no, muuta kuin tiukasti perustelluin kriteerein: edellä mainitun ohi menee blogin puolella jatkossakin kulttuuri ja pienet, käytännössä olemattomin markkinointibudjetein painivat kulttuurilaitokset sekä vapaaehtoistyö kolmannen sektorin puolesta.)

Ilmaiseksi antaminen nyt vasta todellinen paradoksi olisikin, ja kuopan kaivamista omalle ammattikunnalleni.

Miten voisin koskaan edes odottaa saavani työstäni korvauksen ja perustella työni arvon, jos joku toinen saisi selkäni kääntämällä saman ilmaiseksi? En mitenkään.

Sillä ammattisisällöntuottajalle kaikki ilmainen työ on pois tuottavasta ja perheelle leipää pöytään tuovasta työajasta (ja vapaa-aikanakin on mukava tehdä muuta kuin tuottamattomia töitä toiselle, eikö?).

Sinua todennäköisesti kiinnostaa enemmän se leipä.

Niin minuakin. Onneksi sellaisiakin töitä on.




8 kommenttia

  1. Olipa hyvä postaus. Itse aina intoilen niin esim. tuosta bloggaajapassista, että heti koen tarpeelliseksi kirjoittaa tapahtumasta. Luulen, että se on syy miksi niin moni kirjoittaa näistä, halutaan antaa takaisin (ei olla totuttu saamaan mitään ilmaiseksi), tajuamatta kuitenkaan, että tekee itse lähes ilmaiseksi tämän kirjoitustyön.
    Kivaa viikkoa sinulle Rouva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Outi :)!

      Minusta Messukeskuksen bloggaajapassissa pari perustavaa laatua olevaa ongelmaa: avoimmuus ja tiedottaminen.

      Bloggaajapassi myönnetään hakemusten perusteella, mutta ei perustella mitenkään millä kriteereillä se myönnetään eikä todeta minkälaiseen käyttöön. Tilanteesta syntyy välittömästi käsitys, että passin saanut bloggaaja - tai muu sisällöntuottaja - on etuoikeutetussa asemassa ja oikeus pitää korvata jotenkin.

      Jälkikäteen voi toki aina sanoa, että ei olisi tarvinnut, mutta etukäteenkään ei avoimesti tiedoteta, että sisältöjen tuottaminen passia vastaan olisi vapaaehtoista, ja määriä ei lasketa.

      Nykyisellään bloggaajapassi pitäisi myöntää kaikille sitä hakeville (tai vastaavasti arpoa) ilman sisällöntuotantovelvoitetta tai sitten myöntää se tarkoin hakukriteerein valituille sisällöntuottajille ja maksaa heille etukäteen sovitusta työstä oikea korvaus.

      Nykyisellään tilanne on ihan mahdoton, eikä se palvele ketään.

      Näen asian laajempana: vaikuttajamarkkinoinnista on mahdoton tehdä kestävää, jos tällaisia järjestelmiä pidetään yllä.

      Ja jos sisällöntuottajana nöyränä kumarrat yhdelle ja teet hänelle ilmaista työtä, jokainen tietää, mitä selän takana odottavalle - ja ehkä maksamista kaavailleelle - tapahtuu. Ei hyvä juttu ollenkaan.

      Valoa marraskuun viikkoosi Outi <3!

      Poista
  2. Kirjamessujen osalta bloggaajapassin arvo koostuu minulle lähinnä kustantajien järjestämien tilaisuuksien myötä - siis siitä, että minun ei tarvitse maksaa messulippua sinne päästäkseni. Tiedän, halpaa, mutta ne kiinnostavat minua puhtaasti harrastusmielessä. Mikäli niitä ei olisi, en ole ihan varma kirjoittaisinko mitään. Paikalle varmaan menisin ihan vain tapaamaan muita kirjabloggaajia ja meidän ständikulmalle seisoskelemaan.

    Siinä mielessä tuo tietysti hyödyttää myös Messukeskusta, koska oletettavasti kustantajat maksavat Messukeskukselle jotain tilaisuuksien järjestämisestä (tai siis tiloista ja tarjoiluista) eli maksu sisältömarkkinoinnin edistämisestä menee itse asiassa messujen järjestäjälle eikä sisällöntuottajille... Hieman hämärän rajamailla tämä juttu, sillä eipä kirjabloggaajille yleensäkään makseta mitään eivätkä läheskään kaikki edes maksua haluaisi harrastuksestaan (Ja riippumattomuudesta "taidekritiikissä" voidaan tietysti keskustella vaikka kuinka pitkään)

    Ruoka ja viini -messujen puolelta totesin, että bloggaajapassilla ei kyllä olisi minulta löytynyt ainakaan mitään vaivannäköä vaativaa sisältöä. Yhden kuvan taisin instaan laittaa, kun suklaaruusut viehättivät.

    Noin yleisesti ottaen olen markkinointikampanjoiden osalta kanssasi samoilla linjoilla. Hyvästä sisällöstä pitää myös maksaa asiaankuuluva korvaus. Erityisesti silloin, jos tuloksia myös odotetaan ja mitataan.
    Ehkä tässä on vähän markkinoille haitallista sekin, kun kaltaisenai "harrastelijat" pyörivät ammatikseen sisältöä tuottavien kentällä. Me emme varmaan oikein edes osaa hinnoitella sisältöämme. Tosin minun sisältöni myös usein ovat huomattavasti hutaistumpia kun niitä töiden jälkeen iltaisin naputtelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou jes, hyviä ajatuksia kaimaseni :)! Kiitos, kun kommentoit tähän postaukseen!

      Haluan tässä vielä kertaalleen korostaa, että en ole missään tapauksessa halunnut nostaa kepin nokkaan vain Messukeskusta. Kuten kirjoutuksessani sanoin, vastaavantyyppisiä tilanteita on elävästä elämästä vino pino ja avaamani messutapaus on vain yksi niistä. Kunhan nyt on vain eräs tuoreimmasta päästä.

      Se, että kaikki sisällöntuottajaharrastajat eivät halua edes ottaa palkkiota vastaan tekemästään työstä, on minusta lähtökohtaisesti nurinkurinen ajatus. Siis se, että omasta harrastuksesta, jota tehdään suuret markkinointibudjetit omistavien yritysten lukuun ja työ palvelee yritysten markkinointitarkoitusta, ei haluta oikeaa korvausta.

      Se on hiukan sama kuin kävisin leikkaamassa viikottain ison yrityksen nurmikon (koska saan siitä hyvää liikuntaa), enkä missään tapauksessa halua ottaa siitä korvausta, koska se nyt on vaan "sellainen harrastus".

      Ja koska leikkaan nurmikon joka tapauksessa ilmaiseksi kuntoilumielessä, yritys ei enää palkkaa ulkopuolista isännöintitoimistoa leikkaamaan nurmikkoa.

      Jokin mättää. Yhtälö ei toimi.

      Aikuisten oikeesti vain harva iso kaupallista yritystoimintaa harjoittava yritys haluaa tukea sisällöntuottajaharrastajia heidän omassa harrastuksessaan. Tällaiset yritykset eivät jaa sisällöntuottajille mitään pelkästään hyvää hyvyyttään ja ylläpitääkseen harrastajaystävällistä sisältömarkkinoijan mainettaan. Joka näin ajattelee, viilaa itseään linssiin.

      Sisällöntuottajille jaetaan yhtä sun toista ja kaikenmoista vain ja ainoastaan vastiketoiveet mielessä.

      Lopulta on kai ihan ookoo, jos sisällöntuottaja saa tavaran, pääsylipun tai jonkin palvelun - jos hän saa sen reilusti ja suoraan vastikkeetta ilman minkäänlaisia vaateita tai toiveita. Jos pallo jää aidosti sisällöntuottajalle itselleen.

      Mutta kuten toteat, silloinkin sisältöyhteistyökumppanin pitää ymmärtää, että sitä sitten saa ihan oikeasti, mitä tilaa. Hyvää ja laatua ei saa tänä ammattisisällöntuottajien aikakaudella ilmaiseksi, eikä aina edes kovin halvalla. Tilattuun ja saatuun on ilmaista työtä hyödynnettäessä sitten vain tyydyttävä.

      Monta kertaa yritykselle tulisi halvemmaksi maksaa kelpo korvaus harvoille ja valituille sisällöntuottajille, ja jättää ilmaiset hörhellykset jakamatta. Väitän, että sisältömarkkinoinnin teho olisi huomattavasti parempi, ja markkinointikassaan saattaisi vielä jopa jäädä vielä muutama roponenkin.

      Poista
  3. Minua pyydettiin erääseen lehteen kirjoittamaan blogia. Korvaukseksi luvattiin mahdollisuus solmia uusia kontakteja ja saada näkyvyyttä omalle blogille. En kuvitellutkaan kirjoittamisella rikastuvani, mutta minusta työstä tulee aina maksaa palkkaa, vaikka pientäkin. Hyväntekeväisyyttä ja vapaaehtoistyötä harrastan muulla tavoin. En siis ryhtynyt lehden bloggariksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tätä kirjoituksellani tarkoitan - muun muassa. Kiitos, kun kerroit ja jaoit kokemuksesi!

      En pysty millään ajattelemaan, että vaikka sisältöjen tuottaminen olisi harrastus - vaikka sitten ihan vain oman blogin kautta - ei omasta työstä voisi pyytää korvausta? Miksi ei, jos se on jollekin ulkopuoliselle niin merkityksellinen, että hän haluaa hyötyä siitä?

      Verrataanpa samaa vaikka taulujen maalaamiseen, joka on monelle harrastus. Moni harrastaja antaa taulujaan lahjaksi lähipiirille. Siinä vaiheessa, kun taulut alkavat kiinnostaa ulkopuolisia, monelle tulee mieleen, kannattaisiko omasta työstä pyytää pieni korvaus, edes nimillinen, sen sijaan, että jakaisi omia töitään tuosta noin vain turuilla ja toreilla.

      Harrastajamaalaajista tulee sivutoimisia taiteilijoita. Kysyntä muokkaa tekemistä.

      Se, että kaikki saavat - ja pyytävät - työstään ja käyttämästään ajastaan toisen hyväksi asianmukaisen korvauksen palvelee lopulta kaikkia.

      Yhtä suuri harha piilee laadukkaan sisällön tuottamiseen. Se ei synny roiskaisemalla. Se syntyy samaan tapaan kuin toimittajilla.

      Hyvä, laadukas, hyvin tuotettu sisältö vaatii aikaa - ja siksi se maksaa. Vain roiskeita saa ilmaiseksi.

      Poista
  4. Moni meistä bloggaajista tulee noille messuille kauempaakin - ja silloin maksamme itse matkakustannuksemme. Osa jopa yöpyy Helsingissä, jotta voi useampana päivänä osallistua messuille - ja tämänkin useimmat maksavat itse. VIP-bloggaajista en tiedä.
    Toisin kuin Helsingin messukeskus, Turun messukeskus muuten jakaa postauksia eteenpäin omalla Facebook-sivullaan (tai tapahtuman FB-sivulla, messukeskuksen omalla www-sivulla, Twitterissä ja Instagramissa - lisäksi messukeskuksen ko. projektijohtaja on henkilökohtaisesti koko ajan yhteydessä - viimeksikin Osaava nainen -messuilla Taina kävi vielä tervehtimässä lehdistön tiloissa ja toi lounasliput, jotka olivat unohtuneet bloggajaapassin toimituksen yhteydessä. Eli Turun messuilla tunnen saavani palkkani - minun pienelle blogilleni on kyllä mainosta se, että Turun messukeskuksen uutisvirrassa näkyy ote postauksestani, instakuvastani tai tweetistäni. Etenkin, kun olen käynyt vain messuilla, joille muutenkin menisin ja hyvin todennäköisesti kirjoittaisin. Sillä postaustahan Turun messukeskus ei ole vaatinut missään vaiheessa.
    Aikamoinen ero näiden kahden messujen järjestäjän välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin loistava esimerkki: kiitos, kun jaoit sen <3!

      Kommentissasi kiteytyy eräs tärkeä näkökulma: vaikuttajamarkkinoinnin tulee olla vastavuoroista. Jos bloggaaja - tai kuka tahansa muu sisälllöntuottaja - käyttää omaa aikaansa toisen hyväksi, täytyy hänenkin hyötyä asiasta jotenkin.

      Jos ei muuten niin ehdottomasti vähintään nyt edes suoran näkyvyyden ja välittömien kulukorvausten avulla - vaikka niilläkään ei vielä tuoda voita perheelle pöytään, hyödyttää yhteistyö nyt edes jollakin tapaa välillisesti.

      Valitettavasti vain todella harvat yritykset ymmärtävät edelleenkään oman roolinsa merkitystä sosiaalisessa mediassa tai juttujen jakamisen tärkeyttä somessa. Kuoritaan itselleen kermat päältä, ja ajatellaan, että se riittää.

      Kiitos Lady <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram