Kirjoita sanoilla, jotka kuulen - terveisiä kirjoittajakoulusta

14 marraskuuta 2016

Kun kirjoittaminen on enemmän kuin pelkkä elanto ja sanoihin suhtautuu intohimoisesti koluamalla melkein kaiken siihen liittyvän.

Kun kirjoittamista on aluksi harrastanut, sitten opiskellut melkein koko aikuisikänsä ja myöhemmin kirjoittanut ammatikseen parisenkymmentä vuotta, on valmis allekirjoittamaan kirjailija Erno Paasilinnan kuolemattoman lauseen:

Kirjailijaksi ei synnytä.

Ei todellakaan. Meistä jokainen on luova synnynnäisesti omalla tavallaan, mutta pelkkä luovuus ei riitä.


kirjoittajakoulu
Kirjoittamiseen liittyviä taitoja on harjoitettava säännöllisesti.


Paasilinna tarkoitti omalla kuolemattomalla lauseellaan, että kirjailijaksi kasvetaan. Hän jatkoi myös: "On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija." 

Sisällöntuottajaksi ja ammatikseen kirjoittavaksi voi toki syntyä ja kasvaa, mutta leipätyössä sekään ei ihan riitä. On myös opiskeltava ja kehitettävä omia taitojaan.

Tasaisin väliajoin.

Siksi Rouva Sanan tie vei hiljan jälleen kerran kirjoittamisoppin. Tällä kertaa toimittaja, kolumnisti Sami Sykön vetämän kirjoittajakoulun penkille.

kirjoittajakoulu
Toimittaja Sami Sykkö tarjoaa vinkit kirjoittamiseen.
Sykkö on tullut tunnetuksi muodista, taiteesta ja kulttuurista kirjoittavana toimittajana sekä tv-ohjelmien tekijänä.

Hän työskenteli taannoin myös Gloria-lehden päätoimittajana ja laittoi lehden sisällöllisesti ja ulkoasullisesti uuteen kuosiin.

Rouva Sana hykerteli hiljaa huiviinsa, kun Sykkö käytti kirjoittajakoulunsa aikana aikaa hyvän kielen puolesta puhumiseen.

Sanat eivät ole joutavia. Sanat eivät ole yksinkertaisia.

Ne ovat taidetta siinä, missä mikä tahansa muu luovan taiteen muoto: soittaminen, maalaaminen tai vaikkapa näytteleminen.

Sanoilla ja niiden järjestykseen laittamisella on merkitystä.

Sykkö tunnustautui kirjoittajakoulun aikana pilkunviilaajaksi (ja rouvalla oli jälleen salaa aihetta hykerellä tyytyväisenä: taitaa olla toimittajien perussynti, siis se pilkkujen viilaaminen).

Hän totesi, kuinka raa´at kielioppivirheet antavat kirjoittajastaan sivistymättömän kuvan, eikä tämä rouva laita vastaan yhtään. Huonosti kirjoitettu teksti joutaa todellakin romukoppaan.

Taitava kirjoittaja välttää Sykön mukaan tavanomaisia ilmaisuja ja adjektiivejä.  Yksinkertainen kieli on usein paras.

Sykkö peräänkulutti tekstien hauduttamista ennen niiden julkaisemista: mielellään vähintään yön yli, joskus jopa pitempään.

Hän puhui myös editoinnin merkityksestä. Parhainta olisi, jos sen tekee joku ulkopuolinen.

Ulkopuolinen editoija erottaa tekstin epäjohdonmukaisuudet ja kirjoittajan käyttämän tankerokielen. Suhde ulkopuoliseen editoijaan perustuu luottamukseen ja rehellisyyteen.

- Hyvä teksti on aina kirjoittajan etu, perustelee Sykkö.

Ja tämä rouva niin komppaa.

kirjoittajakoulu
Juuri tämän luovemmassa opiskeluympäristössä ei koulu voisi enää sijaita:
Helsinki Contemporary -taidegalleriassa.
Itsekin pitkään bloganneena Sykkö jakoi kirjoittajakoulunsa oppilaille tukun erityisvinkkejä.

Toisin kuin journalistisissa teksteissä, joita hallitsevat muoto, näkökulma (ja objektiivisuus), blogikirjoitukset saavat olla tyyliltään vapaita. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana.

Siksi bloggauksissa syntiä eivät ole kuvailut, henkilökohtaiset oivallukset ja mielipiteet. Päinvastoin.

Sykkö rohkaiseekin jokaista bloggaajaa käyttämään omaa mielikuvitustaan, sillä henkilökohtainen tyyli ja persoona ovat arvossa arvaamattomassa.

Jokainen bloggaaja halunnee erottua tuhatpäisestä massasta.

kirjoittajakoulu
Helsinki Contemporary -taidegallerian Hanna Joensuu esittelee
Roland Perssonin Animal Farm -teokseen kuuluvaa silikonista valettua norsua.


Blogikirjoituksissa kirjoittaja on aina kokija, ja hän suuntaa viestinsä omille lukijoilleen. Ei siis ole se ja sama, miten bloggaaja heille kirjoittaa.

Sykkö kehottaakin vaalimaan lukijasuhdetta. Mitä "intohimoisempi" lukijasuhde on, sitä sitoutuneemmin lukijat blogiin suhtautuvat.

Blogikirjoitusten surkeiksi puutteiksi Sykkö nimeää editoinnista laistamisen, hehtaaripituiset kirjoitukset, epäselvän jutturakenteen, kaupallisen sisällön sekoittumisen juttuun ilman selviä merkintöjä sekä tarinan ilman minkäälaista punaista lankaa.

Hyvä kirjoittaja nappaa Sykön mukaan lukijansa mukaan jo blogikirjoituksen alusta, ja tekstin sisällä olevat siirtymät ovat loogisisia.

Persoonalliset kielikuvat ja vertaukset ovat suurta plussaa.

Lopetuksen tulee olla oivaltava, kiinnostava, hauska tai liikuttava, mutta tarina ei saa laskea kuin lehmän häntä.

Ja kaiken keskiössä on oma ääni.

Kieli ja sanat, jolla juuri sinä puhut.

taidegalleria
Roland Perssonin Animal Farm.
Näiden kavereiden seurassa kirjoittamisen opiskeleminen on yhtä juhlaa.


Rouva Sana osallistui toimittaja Sami Sykön kirjoittajakouluun 

Kirjoittajakoulu järjestettiin Helsinki Contemporary -taidegalleriassa Helsingissä.


25 kommenttia

  1. Paljon on tullut hyviä neuvoja meille bloggaajillekin. Tuota oman kirjoituksen tarkastamista ja kirjoitusasua onkin hyvä ennen julkaisua tarkkailla.
    Ihanaa uutta viikkoa muru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kirjoittamisen lainalaisuudet pätevät kaikkeen sanailuun: kuten esimerkiksi tuo omien tekstien hauduttelu sekä editointi.

      Jos jotain entisestä työstäni kaipaan niin nimenomaan editoijaa, ja ulkopuolista silmää ja lukijaa. Se tuli ennen "työsuhde-etuna", ja nyt kun sitä ei ole, sitä arvostaa.

      Valoa ja iloa Outi <3!

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä, jälleen kerran! Mun olisi ehdottomasti ehdittävä vielä 'kirjoittamiskouluunkin', mutta vielä en ehdi kun ohjelmassa on nyt paljon kaikkea opiskeltavaa. Mutta näillä vinkeillä pääsee jo hyvin alkuun :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmassa on todellakin paljon mielenkiintoista opiskeltavaa Heidi :). Tämä rouva menee piakkoin lyhyeen graafisen suunnittelun oppiin. Sitä kun tarvitsee hieman tässä työssä.

      Ei ehdi harmaantua, kun on aivolle uutta jumppaa ;).

      Poista
  3. Sain kutsun tuohon Sykön kirjoittajakouluun, mutta harmittavasti en olisi päässyt työpalavereista irrottautumaan. Aihe on aina ajankohtainen ja kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että luovassa työssä monesti urautuu. Pieni pääkopan tuuletus aika ajoin (vaikka sitten kirjoittajakouluun osallistumalla) tekee terää paitsi sille päälle, myös koko työlle.

      Poista
  4. Kiitos kuin jaoit uusia oppeja meillekin! Tuohon kirjoituskouluun olisi ollut kiva osallistua. Sillä miten sanansa kun asettelee on tosiaan merkitystä ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanat ja kirjoittaminen on taidetta siinä missä mikä tahansa muu taiteen tekemisen muoto. Upeaa, että nyt alalle saa jo ihan akateemistakin koulutusta. Parikymmentä vuotta sitten näin ei vielä ollut.

      Poista
  5. Loistava postaus! Kiitos Rouva Sana! Tuollaiseen olisi mahtava osallistua, vaikka jännittäisikin. Hykertelen minäkin pilkun viilausta. Oikolukijana on minulla sekä mies että tytär niin ja vanhinkin neito välillä etänä. Tekniikka mahdollistaa tämänkin tavan toimia. Kuulumisiin! Tuija, joka kirjoittaa inspiraatiolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulla on oiva henkilökuntaetu siis omasta takaa: arvostan ;).

      On jännittävä ollut huomata, että vaikka olen opiskellut viimeiset 30 vuotta tasaisin väliajoin kirjoittamista, aina opeista saa itselleen jotain.

      Jotain tarttuu mukaan ja ajatukset virtaavat ehkä uudessa uomassa.

      Kirjoittamisen iloa ja inspiraatiota Tuija!

      Poista
  6. Mielenkiintoinen juttu ja jälleen paljon ajattelelemisen aihetta. Olen pitkään yrittänyt saada kuvallista viestintääni sellaiseksi kuin haluan. Seuraavaksi varmaan hukuttaudun sanojen sekaan. Eihän sitä ole koskaan valmis ja miten tylsää se olisikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan se tässä työssä - niin sinun kuin minunkin <3 - ihaninta lopulta onkin, kuten oivaltavasti toteat, että sitä ei ole koskaan täysin valmis. Kirjaimellisesti oppia ikä kaikki.

      Ja näin meidän kesken: tätä rouvaa kyllä hieman puistattaisikin ajatus valmiista. Se tarkoittaisi samaa kuin ei olisi enää mitään odotettavaa tulevaisuudelta.

      Näihin samoihin aiheisiin pureutuu muuten myös Sisältötoimisto Rouva Sanan ja Tuiasin yhteistyössä to 1.12. järjestämä Viisi vinkkiä luovuudesta kirjoittajille ja bloggaajille -kurssi-ilta.

      Aiheesta on tulossa loppuviikosta postaus, ja lisätietoja löytyy tämän sivun oikeasta sivupalkista, vink vink...

      Poista
  7. Olisin niin halunnut tulla tuonne, mutta en vaan millään kerinnyt. Minä yritän koko ajan karsia niitä tavanomaisia ilmeisuja ja adjektiivejä. Vaikeaa on. Mutta itse olen viime aikoina pyrkinyt editoimaan tekstejäni enemmän jä enemmän ja tulos on koko ajan paranevat tekstit. Lisäksi liputan tuota yön yli nukkumista, vaikka totuuden nimissä sitä en kyllä aina tee, mutta kun teen, huomaan, että tulos on parempi. Onneksi kirjoittamisessa voi aina tulla paremmaksi, niin kuin kuvaamiseksi. Tavoitteet ei lopu kesken. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sykkö jakoi kirjoittajakoulussan oivia vinkkejä ja niistä moni on selvästi jo nyt tämän joukon keskuudessa käytössä; mahtavaa :).

      Ihania kirjoittamisen hetkiä sinulle <3!

      Poista
  8. Minulle oikeakielisyys on toinen luonto. Kirjoitusvirheet ja tönköt lauseet pistävät silmään kiusaksi asti. Luovuuden kanssa sen sijaan on nyt kuiva kausi. Kirjoittaminen on luovaa TYÖTÄ, mutta ah sitä satunnaista flow'ta, kun ajatus lentää kepein siivin. Pitää ottaa pohdintaan sinun kurssisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt tuli NIIN painavaa tekstiä, että tämä rouva ei voi muuta kuin kompata - ja nyökytellä tyytyväisenä päätään. Kirjoittaminen todellakin on työtä; hyvä teksti syntyy vain harvoin lennosta.

      Ja hei todellakin, luovuuden syviä kuoppia on aina aika ajoin. Se on jopa hyvä merkki. Jos kuoppia ei olisi, kirjoittaminen olisi niin rutiiniluontoista työtä, joka luontuisi kaikilta samantasoisesti.

      Kuopat siis kuuluvat luovuuteen, mutta niistä on myös osattava kammeta itsensä pois - vain boheemeilla taiteilijasieluilla on varaa ja mahdollisuus jäädä poteroonsa lojumaan.

      Tervetuloa kurssille Marika <3!

      Poista
    2. Kun tässä postauksessa viilaillaan pilkkuja:

      "Jos kuoppia ei olisi, kirjoittaminen olisi niin rutiiniluontoista työtä, joka luontuisi kaikilta samantasoisesti." -> ""Jos kuoppia ei olisi, kirjoittaminen olisi niin rutiiniluontoista työtä, ETTÄ SE luontuisi kaikilta samantasoisesti."

      Tuli nukuttua yön yli ;). Kiitos ja anteeksi <3.

      Poista
  9. Olipa jälleen kerran hyvä postaus, kiitos tästä! Tuli paljon ajattelemisen aihetta bloggaamiseen liittyen, lopetukseen panostaminen ja vertauksien käyttö muiden muassa. Voisin myös pyytää jota kuta lähipiiriin kuuluvaa lukemaan tekstejäni ennen julkaisemista. Kenetköhän saisin suostuteltua siihen hommaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, meillä on siis sama dilemma: oma hovilukija puuttuu <3.

      Tästä huushollista ei nimittäin tällekään rouvalle sellaista löydy - rouvan työt ovat rouvan, ja ne eivät muita talon asukkaita kiinnosta :D.

      Eikä toisaalta muuten edes tarvitsekaan.

      Kokemuksesta vinkkaan, että hovilukijan puuttuessa hätävaihtoehtona tekstien hauduttelu on tosi hyvä vaihtoehto. Hauduttelemalla ja yön yli nukkumalla näkee usein omien tekstien pahimmat puutteet (ja kirjoitusvirheet).

      Poista
  10. Kiitos tästä jutusta, tätä odotin! Jouduin itse jäämään pois tuolta viime tipassa työkiireiden vuoksi, kun syysloma painoi päälle. Olisi ollut ihana olla paikalla - mutta lukemalla tämän melkein olinkin! :)

    Tekstin hauduttaminen yön yli kuulostaa pieneltä mahdottomuudelta. Mutta olen ryhtynyt tekemään niin, että kun blogikirjoitus valmistuu joskus keskiyöllä, julkaisen sen heti, mutta jaan somessa vasta seuraavana iltana. Usein tulee muokattua tekstiä ennen jakoa, eli tavallaan juurikin "hauduttelen". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soo soo Johanna, jos tekstisi valmistuu keskiyöllä, voisit hyvin odottaa sen julkaisemista aamuun, lukea juttusi yön jälkeen vielä kerran ja julkaista sen vasta sitten :D.

      Ei vaan, me kaikki olemme omien tapojemme orjia. Kirjoittamiseenkin voi rutinoitua (ja siitä muuten enemmän Viisi vinkkiä luovuudesta kirjoittajille ja bloggaajille -kurssi-illassa ken sinne pääsee), ja se ei ihan aina ole hyväkään asia.

      Mutta kun tietää, mitä voisi omissa työskentelytavoissa muuttaa, ja edes yrittää tavoitella vähitellen sitä, on se jo paljon. Hitaasti hyvä tulee - muutoksessakin <3.

      Poista
  11. Olipas ihanasti kirjoitettu! Kiitos tästä <3. Minua niin harmitti, etten päässyt tänne koulutukseen. Miksi kaikki bloggaajakiva tapahtuu siellä Suomen etelälaidalla, voi, voi. Olisit saanut toisen pilkunviilaajan hykertelemään viereesi :).
    Minä sorrun aivan liian usein julkaisemaan tekstini, heti kun viimeinen piste on naputeltu. Hauduttelu tekisi todellakin hyvää. Oma kotirintamakriitikkoni (Johannalta varastettu sana) on aivan liian lempeä, joten siitä ei ole kyllä minulle mitään hyötyä.
    Tämäkin kirjoittaja on tällä hetkellä aikamoisessa luovuuden kuopassa. Mutta lupaan kammeta itseni sieltä ylös (niin kuin aivan ihanasti Marikalle kommentoit: ei passaa jäädä poteroon lojumaan :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kunpa olisitkin ollut joukossamme Heidi: kirjoittavien rouvien joukkoon mahtuu aina yksi pilkunviilaaja :D.

      Totta puhut kotirintamakriitikosta: aika usein se on turhan kritiikitön, se on liian lähellä kritisoitavaansa. Kun kirjoittaa paljon, omalle tekstilleen sokeutuu. Kirjoitus- ja kielioppivirheet huomaa usein vasta yön yli nukkumalla, mutta juuri muuhun kritisoitavaan ei kotirintamakriitikosta usein ole. Sykön peräänkuuluttama ulkopuolinen editoija olis täyttä luksusta.

      Ihanaa, kun sinäkin avaudut luovasta kuopastasi Marikan lailla. Se on mannaa tämän rouvan kirjoittajasielulle, joka aika tarkkaan vuosi sitten viimeksi julkisesti avautui samanlaisesta kuopasta. Kirjoitus löytyy edelleen tämän linkin takaa: http://www.rouvasana.fi/2015/10/bloggaamisen-luovasta-kuopasta-paivaa.html

      Käyn itse tällaisessa kuopassa kerran pari vuodessa, ja miniskidisti useammin kiire- ja stressiaikoina, jolloin on niin paljon tekemistä, että ajatus ei enää kulje.

      Kuopat kuuluvat luovaan työhön. Välillä ne ovat isoja, välillä pienempiä, joista nouseminen ei vaadi kuin pientä jalka- (tai sormi-)työtä. Minusta niistä pitäisi puhua kuitenkin enemmän.

      Itse pidän kuoppia eräänlaisena oman työn paastona: työn uudelleenarviointina ja puhdistuskuurina. Niissä ei ole mitään pahaa tai huonoa, jos niihin osaa suhtautua oikein. Yleensä niistä seuraa vain hyvää.

      Kunhan siis saa ensin raivattua tiensä luovasta kuopasta ylös, eikä vedä kantta poteron päälle.

      Ja kanttahan me emme valitse, emmehän <3!

      Poista
  12. Kiitos ihanasta vastauksesta kommenttiini. Luen ehdottomasti tekstisi luovasta kuopasta. Jos tyhjän paperin kammo vaivaa, usein minulla auttaa myös hyvän tekstin lukeminen. Tänään luin keskellä päivää (mitä luksusta!) Riikka Pulkkista, ja Riikan kaunis kieli sai jo itsellenikin (melkein) fiiliksen, että nyt pitää päästä itsekin luomaan jotain kaunista <3. Jospa se kuoppa on tällä kertaa siis pieni, jonka yli pääse pienellä hypyllä ja hengähdystauolla.
    Ja kantta me kirjoittajarouvat emme suostu valitsemaan - koskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen kyllä sinulle aidosti kade ylellisestä lukuhetkestäsi <3.

      Mutta olet Heidi täysin oikeilla poluilla eilisessä ratkaisussasi. Luovuuslukon ja kirjoittajan luovan kuopan kohdalla täytyy saada uutta ajeltavaa.

      Jollakin se voi olla ihan muun lukeminen. Itselläni ehdottomasti paras ja toimivin ensiapu on juoksulenkki: 10 kilometriä ja jo pääkoppa hurisee jälleen uutta virtaa ja uusia ajatuksia.

      PS. Tänään on uudessa postauksessa blogin puolella aiheesta hieman lisää...

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram