#Blogiperjantai20 - bloggaamisen ilo (ja flow)

29 toukokuuta 2020

Olen miettinyt kirjoittamista viime aikoina paljon (jos et usko, lue lisää täältä).

Olen vakuuttunut, että kirjoittaminen, ja sen myötä bloggaaminen, on yksi pöljyyden ja kaheliuden vahva ilmenemismuoto.

Vielä pöljempää se on, jos kirjoittaminen on samaan aikaan ammatti ja harrastus. Meitä vahvimmassa hulluuden tilassa eläviä on paljon.

Jos ajattelee maalaisjärjellä, on suoranainen ihme, kuinka kukaan tässä maailmassa haluaa ylipäätään kirjoittaa. 

En ihmettele yhtään, jos ei halua. Niin pöljää se lopulta on.

Oman ammatillisen kriisini (jos sitä sellaiseksi nyt voi nimittää) koin kymmenisen vuotta sitten, kun mietin, eikö tässä maailmassa ole mitään muuta, mitä voisin tehdä vielä työkseni. 

Aikuisten oikeesti. Onko minun pakko kirjoittaa?

Toisen kerran kävin itseni kanssa rankan kehityskeskustelun, kun perustin kirjoittamiseen ja sisällöntuottamiseen keskittyneen yritykseni. 

Onko minun ihan pakko? Eikö mitään muuta? 

Vaikka jos nyt perustaisin sen vanhoilla kirjoilla, huonekaluilla ja vintagematoilla vuoratun kahvilan, josta olen aina salaa haaveillut?

Mutta ei.

Tiesin, että en osaa, enkä halua tehdä mitään muuta. Minä haluan kirjoittaa. Kirjoittaminen on minun juttuni.

Niin, että sitä pöljyyttä on tosiaan monenlaista.


Kupliva ilo ja painava riippa samassa paketissa

Kirjoittaminen - ja sen myötä bloggaaminen - on kuin raastava arki ja aurinkoinen juhlahetki, kupliva ilo ja painava riippa samassa paketissa. 

Kirjoittaminen on kuin raahaisi mukanaan pulppuavaa luovuuden lähdettä ja metsän painavinta juurakkoa, joka tarttuu matkallaan jokikiseen kantoon ja maasta ylös kohti taivasta kurkottavaan oksaan. 

Kirjoittaminen ja sen myötä bloggaaminen on ihanaa ja kamalaa. Molempia samaan aikaan.

Sillä mitä ylevää ja onnellista on oikeasti siinä, että uhraat pahimmillasi kaiken vapaan ajan jollekin, jonka lopputuloksesta et voi olla koskaan täysin varma.

Kirjoittaminen on kuin huume. Kirjoittamista on vaikea rakastaa, mutta parhaina hetkinä kirjoittamisen jälkeinen olotila on euforinen. Siksi se vetää yhä uudelleen ja uudelleen puoleensa.

Kaikkea et haluaisi kirjoittamiselle joka kerta antaa, mutta ilmankaan et voi etkä osaa olla.

Niin, että taiteile nyt siinä välissä sitten. 

Kirjoittamista, ja sen myötä bloggaamista, ei toden totta ole tehty meille kirjoittajille helpoksi.

Tärkeintä on ajatteleminen

Nakkaa huis hemmettiin se blogisi. Mitä sitä riippaa mukana kantamaan, saat kirjoittaa jo tarpeeksi työksesi, moni varmasti ajattelee. 

Niinhän minä voisinkin. Nakata. Sinne huis hemmettiin.

Mutta kun en kuitenkaan voi.

Kun olen kipuillut kirjoittamiseen liittyvän ajankäyttöni, motivaationi ja sanomisen tarpeeni kanssa tarpeeksi pitkään, olen oivaltanut, että tässä vapaa-ajan kirjoittamisessa ja bloggaamisessa minulle tärkeintä on yksi asia: ajatteleminen. 

Ajatusten järjestykseen laittaminen sanojen voimalla, ja ajatusten ja sanojen jakaminen.

Sanat ja niiden sisältämät ajatukset itsessään. 

Aina jossain kohtaa tulee se sama tunne: pää täyttyy sinne tänne risteävistä ajatuksista, jotka kolisevat vauhdilla toisiaan vasten. Silloin tietää, että on pakko päästä kirjoittamaan. 

Jäsentämään, asettamaan ajatukset oikeaan järjestykseen.

Kirjoittamisen ilo ja tähtihetki

Aina ei voi olla vireessä. Joskus syntyy jotain, josta ei osaa olla kovin ylpeä. Luovalla polulla tarvitaan kuitenkin jokainen mutka, jotta se johtaa joskus kirjoittamisen ja bloggaamisen tähtihetkeen.

Silloin kirjaimet soljuvat kuin itsestään ajatustesi tahdissa. Sanat löytävät paikkansa samassa rytmissä sormiesi kanssa. Lauseet kirjoittavat itse itseään. 

Kirjoittaminen vie sinut mukanaan. Hetkeen ei ole aikaa eikä paikkaa. On vain sinä ja sinun tarinasi.

Ja kun lopputulos on lopulta valmis, ymmärrät, että juuri tämän hetken vuoksi sinun oli kuljettava jälleen kerran se pitkä, tuttu matka. 

Eksyttävä omiin ajatuksiin ja sanoihin. Kompuroitava. 

Takerruttava oksiin. Vedettävä itsesi ylös maasta ja katsottava korkeuksiin. 

Sillä kirjoittamisen ilo ja tähtihetki kupli jossain. 

Ja sinä löysit sen jälleen.

Perjantaina 5.6. vietetään virtuaalista, valtakunnallista 
#blogiperjantai20-blogipäivää. Päivän teemana tänä vuonna 
on bloggaamisen ilo (ja flow). 

Osallistu virtuaalitapahtumaan Facebookissa ja jaa omat bloggaamisen 
ja kirjoittamisen ilonhetkesi blogisi puolella ja somessa
aihetunnisteella #blogiperjantai20.

#blogiperjantai20

6 kommenttia

  1. Sinähän teet juuri sitä missä olet paras, eli kirjoittamisessa. Ei ole montaa ihmistä, jotka osaavat sanoittaa tunteitaan samalla tavalla kuin sinä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi, sinä ihana <3. Osaat valaa ihmiseen uskoa ja toivoa juuri oikealla hetkellä. Kiitos <3. Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  2. "Vaikka jos nyt perustaisin sen vanhoilla kirjoilla, huonekaluilla ja vintagematoilla vuoratun kahvilan, josta olen aina salaa haaveillut?"

    No sinähän sen nyt sanoit! Olisi mahtavaa perustaa tuollainen kahvila, mulla olis ne kirjatkin tuolla varastossa, kaikenlaisia tosi vanhojakin. En tosin jaksaisi kahvilaa pyörittää, mutta voisin sisustaa sen ja sitten kävisin siellä kahvilla ja kirjoittamassa blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta :)! Pitäisiköhän meidän lyöttäytyä yhteen ja haalia mukaan vielä kolmas. Nimittäin minunkin suurin ongelma on, että en ymmärrä kahvilan pyörittämisestä tuon taivaallista. Mutta tiedän tasan tarkkaan millaisessa kahvilassa voisin asua ja viettää kaiken aikani - ja samalla tuhlata kaikki rahani :D.

      Poista
  3. Kiitos. Tekstisi nostatti hymyn huulille ja ajatuksia tukanrajaan. En ole kummoinen kirjoittaja tai bloggaaja, mutta molemmista tykkään. Välillä sujuvat molemmat, välillä (useimmiten ehkä) ei. Eniten tykkäisin kulkea kamera kourassa kaikkialla ja kuvata. Siksi kai bloggaamisen aloitinkin, jotta saan laittaa kuvia ja vähän tekstiä:) Mutta, koska bloggaaminen toimii ajatusten jäsentäjänä, olen huomannut sen helpottavan monessa suhteessa omaa olemistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi on siinä mielessä mahtava liittymä, että ei oikeasti tarvitse olla "kummoinen kirjoitttaja". Työ opettaa aina tekijäänsä. Olen itse oiva esimerkki. Olin ehtinyt kirjoittaa lähes 20 vuotta työkseni, kun perustin blogin. Kun nyt katsoo reilut kuusi vuotta sitten aloittamani blogin ensimmäisiä tarinoita, myötähäpeä on paikoin suuri. Kirjoittamisessa ei ole ole koskaan valmis. Hamaan tappiin saakka oppii uutta.

      Bloggaaminen on mitä suuressa määrin kirjoittamista (ja samalla toki vlokuvaamista, kuten oivasti valotat). Kirjoittaminen on aina myös oman pään sisäisen maailman järjestykseen laittamista. Siksi kai bloggaaminen meille bloggaajille niin paljon aina antaakin.

      Ja tulee välillä se tunne, että on "pakko päästä kirjoittamaan".

      Bloggaamisen ja kirjoittamien iloa, ja inspiroivaa #blogiperjantai20-päivää!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram