Pop up -ravintola Lato ja muita jouluisia asioita

13 marraskuuta 2014

Rouva Sana lupasi alkuviikosta julkaista teidän lukijoiden toivebloggauksen ja tässä se tulee. Eikä yhtään sen enempää eikä vähempää kuin julistuksen avulla.

Nyt se sitten nimittäin alkaa: joulun odotus!































Tunnetko jo Tuusulan Rantatiellä sijaitsevan, kauniita sisustustarvikkeita myyvän pittoreskin Memories Marin Putiikki  -puodin?

Puoti starttaa jo toisen kerran joulukauteen kansainvälisenä ravintolapäivänä eli ensi lauantaina - ensimmäinen pyrähdys otettiin pyhäinpäiväviikonloppuna.

Lauantaina putiikin pihapiirissä sijaitsevaan latoon kohoaa yhden päivän ajaksi cateringammattilaisten Katariina Walleniuksen ja Johanna Laatikaisen pop up -kahvila Ravintola Lato. 































Ravintola Lato kumpuaa Tuomalan kylän yhteisöllisyydestä. Yhden päivän mittaisen pop up -kahvila-ravintolan tavoitteena on tuottaa iloista joulumieltä ja valoa marraskuuun keskelle niin kyläläisille kuin putiikin asiakkaillekin.

Lato palvelee lauantaina kello 11-15. Myynnissä on paitsi glögiä, pipareita ja joulutorttuja myös noin 30 ensimmäiselle joulupuuroa.

Eikä unohtaa sovi putiikin omaa sisustustuotteiden tarjontaa. Vai mitä mieltä itse olet?




Memories Marin Putiikin aurinkoinen puodinpitäjä Mari Kylänpää.


















Memories Marin Putiikki ja pop up -kahvila-ravintola Lato (Rantatie 110 B, Tuusula) lauantaina 15.11. klo 11-15 (puoti on avoinna viikonloppuna myös su klo 12-16 ilman pop up -kahvilaa).




Iloista viikonloppua!!!





4 kommenttia

  1. Aion poiketa tuonne Marin putiikkiin ensi sunnuntaina, kun lähdemme tyttöporukalla kahvila-sisustuskauppa kierrokselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa Tuusulaan ja koko Keski-Uudellemaalle! Jos aikaa on, älkää unohtako Rantatiellä sijaitsevia Halosenniemeä, Erkkolaa ja Lottamuseota (jossa on myös herkkukahvila) - jotka kaikki ovat siis edelleen näin syysaikaan yhä avoinna. Ja Ainolan upea Cafe Aulis palvelee viikonloppuisin, vaikka Ainola onkin nyt kiinni. Varatkaa siis kierroksellenne aikaa :).

      Poista
  2. Ravintola Lato, wau! Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Taina! Voi vain kuvitella, miten tunnelmallinen Lato on huomenna lauantaina, kun se on juhla-asussaan valmis vastaanottamaan herkuttelijat... Puhumattakaan itse puodista.

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram