Työttömän kruunu - vierasbloggaus

07 huhtikuuta 2016

"Montako hakemusta olet jo lähettänyt? 

Tätä minulta kysytään varsin usein, kun kerron olevani työnhakuun ajoittain todella tuskastunut työtön työnhakija. 

Jos osaisin vastata, voisi tuo tarkka luku olla säihkyvä jalokivi marttyyrinkruunuun, joka päässä voisi vakuuttavasti paasata työmarkkinoiden tilanteesta. 

Esimerkiksi 45 tuloksetonta hakemusta oikeuttaisi jo kultakruunuun isoilla timangeilla, toisin kuin alle 10 hakemusta, joilla saisi tyytyä pahvista askarreltuun kruunuun. 

Mitä painavampi kruunu, sitä syvempiin kurttuihin on lupa otsa vetää, eikö niin?

Työtön
Työttömän kruunu?
(Kuva: Pixabay)


En tiedä montako hakemusta olen lähettänyt, enkä oikeastaan haluakaan tietää.

Pahoin pelkään, että tarkan määrän tietäminen syöksisi minut murheen alhoon. Sen verran monta hakemusta olen jo korkein toivein lähettänyt ja yhtä monta kertaa jäänyt pistesijoille. 

Vaikka tässä pätkätöitten ja työttömyysjaksojen myötä olenkin jo jonkin verran kyynistynyt, satsaan silti joka ikiseen hakemukseen aikaa, vaivaa ja tulevaisuudentoivoa.

Syvä hiljaisuus tai ei kiitos -viesti vetää joka kerta mielen matalaksi.

Myönnän, että olen useampaan otteeseen harkinnut hakemusten listaamista exceliin. En lukumäärän seuraamiseksi, vaan siksi, että sieltä olisi helppo seurata, mitä on hakenut ja mitkä paikat voi unohtaa ei-kiitoksen myötä.  

Olen kuitenkin todennut, että elän mieluummin numeraalisessa epävarmuudessa kuin kohtaan karun todellisuuden siitä, moneenko paikkaan en hyvästä yrityksestäni huolimatta ole kelvannut. 

Enkä taida haluta sitä marttyyrinkruunuakaan."

ErikaErika Weckström


Erika Weckström on vajaa nelikymppinen yhteiskuntatieteilijä, joka etsii uutta työpaikkaa. Hän on työskennellyt projektinjohtajana Natur och Miljö -järjestössä, järjestövastaavana Suomen luonnonsuojeluliitossa, toimitussihteerinä Suomen Naistutkimuksen Seurassa, ja hän kirjoittaa avustajana eri julkaisuihin.

Erikan sydäntä lähellä ovat sanankäyttö, luonto, musiikki ja käsityöt. Erikan omille verkkosivuille pääset klikkaamalla tästä.

Löydät Erikan myös LinkdeInista. Suora linkki on sinulle tässä.

***

Rouva Sanan historian ensimmäisen vierasbloggauksen käynnisti järvenpääläinen Erika Weckström. Vierasbloggaus on osa Rouva Sanan saamaa #nostanainenpäivässä-haastetta, josta voit lukea enemmän täältä. 

Nosta nainen päivässä -kampanjan, jonka tavoitteena on haastaa kaikki yhdessä jakamaan parhaat käytänteet naisten urien tukemiseen. Rouva Sanan kautta  kampanjaan mukaan haastetut löydät rouvan Facebook-sivuilta.

Rouva Sana julkaisee jatkossa vierasbloggauksia aina, kun se on mahdollista. Tänään aiheena oli keski-ikäisen naisen työllistyminen. Seuraavalla kerralla aihe voi olla ihan jotain muuta.

Haluatko sinä avata sanaisen arkkusi Rouva Sanan sivuilla?
Olet enemmän kuin tervetullut mukaan kirjoittamaan. 
Ota yhteyttä!




EDIT 5.5. Aika usein tarinoilla on onnellinen loppu. Niin myös tällä tarinalla. Erika on työllistynyt. Hän on saanut koulutustaan sekä kiinnostustaan ja arvojaan vastaavaa työtä, ja hän allekirjoittanut tällä viikolla työsopimuksen. 

Erika on työskentelee Pyöräliiton pyöräilykasvattajana. Työ on tällä hetkellä osa-aikainen, mutta Erika on työsopimukseensa erittäin tyytyväinen. Erika hei; isosti onnea! 

14 kommenttia

  1. Mieheni oli pitkään työttömänä ja tämä kirjoitus kuulostaa vaan niin ikävän tutulta.
    Ihana postaus ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työttömyys on asia, joka ravistelee tänä päivänä niin naisia kuin miehiäkin, ehdottomasti.

      Kiitos Outi sanoistasi: ne menevät tätä kautta suoraan Erikalle <3!

      Poista
  2. Raskas on työttömän kruunu! Ja uutisista tulee koko ajan lisää huonoja uutisia - Nokia vähentää, Kesko aloittaa YT-neuvottelut.
    Erika vaikuttaa niin positiiviselta ja osaavalta nuorelta naiselta. Ja sinnikkäältä. Toivon hänelle onnea ja hyvää tuuria työpaikan etsinnässä.
    Hieno postaus ja hieno kanava tuoda Erika esiin. Näitä juuri tarvitaan.







    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tuttu tilanne aika monelle keski-ikäiselle...ja vähän nuoremmallekin. Pitää vain usko itseensä ja huomiseen...ja jatkaa yrittämistä. Tsemppiä ihan kaikille työtä hakeville! Ja kiitos, että julkaisit tämän jutun.

      Poista
    2. Lämmin kiitos Tuula ja Satu kommenteistanne <3.

      Aika ei ole kiitollinen juuri nyt kenellekään työnhakijalle. Töitä on, mutta hakijoita useampi satakertainen määrä paikkoihin nähden. Ei ihme, että monelta on usko juuri nyt loppua.

      Tsemppiä kaikki Erikan kanssa vastaavassa tilanteessa olevat todellakin nyt tarvitsevat!

      Poista
    3. kiitos kommenteistanne ja kannustuksesta. Eihän tässä tosiaan muuta vaihtoehtoa ole kuin uskoa huomiseen ja sopivan työpaikan löytymiseen.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus tärkeästä asiasta! Kyllä työnantajalla on mistä valita. Tilanne on oikeasti todella paha, eikä muutosta ole näköpiirissä. Keski-ikäisten naisten työllistyminen on vaikeaa, koska ohi menevät korkeasti koulutetut nuoremmat. Kokemuksesta ei haluta maksaa ja ikä nähdään vain taakkana, vaikka siitä on paljon etuakin. Keski-ikäiset naiset tietävät mitä haluavat ja eivät jää vanhempainvapaalle ja heillä on vähemmän lasten sairastelusta johtuvia poissaoloja. Työnantajat tuntuvat ajattelevan asioita nyt vähän yksioikoisesti. Toivottavasti ajat taas pian paranevat ja kesku-ikäisetkin työllistyvät taas helpommin. Tsemppiä kaikille työnhakijoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit niin asian ytimeen Kati; en voi muuta kuin kompata ajatuksiasi. Sanoitat hyvin kaikki ne kuulumiset, mitä olen lähipiiristäni parin viime vuoden aikana kuullut.

      Olen sanonut usein ääneen ja sanon myös tässä, että en itse usko työtä hakevien keski-ikäisten naisten - sanan varsinaisessa merkityksessä - syrjintään. Kuten hyvin kerroit, fakta tänä päivänä vain on, että kun vaihtoehtona on 20-30-vuotias vastavalmistunut ja juuri kannuksensa hankkinut tai 40-50-vuotias konkari (nainen), palkataan lähes poikkeusetta nuori. Miksi? Hän on halvin.

      Karkeasti yleistäen vankkaa ammattitaitoa ja kokemusta ei olla tällä hetkellä valmiita arvostamaan rahallisesti.

      Olen ehdottoman iloinen parikymppisten puolesta, sillä kaikki, jotka tarvitsevat töitä, ansaitsevan sen. Silti joskus jään miettimään, millainen on työpaikka ja -yhteisö, josta puuttuvat keski-ikäiset (naiset) tätä nykyä jo (lähes) kokonaan.

      Tsemppiä todellakin; kaikille työnhakijoille!

      Poista
    2. Kati - nuorempana taas juuri nuoruus tuntui olevan työnhaussa miinus. Naisena taitaa aina olla väärän ikäinen työmarkkinoilla.

      Poista
  4. Pidän peukkuja, Erika! Jaoin tämän postauksen omassa Facebookissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukkusi menevät varmasti perille. Superiso kiitos sinulle <3!!

      Poista
    2. Kiitos jakamisesta, Yrtteilijä! Peukut tulivat sekä Rouva Sanan kautta että nyt tässä todistetusti perille :)

      Poista
  5. Kylläpä olen Erikan puolesta tooosi onnellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta Erja! Tähän onneen ja iloon on mukava yhtyä <3!!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram