Rouva Sanahan ei mene koskaan katsomaan yhtään teatteriesitystä perehtymättä siihen etukäteen. Tärkeitä ovat ainakin paitsi itse tarina, sen tausta ja näyttelijät, mutta myös näytelmän ohjaaja.

Kunnes koittaa ilta, jolloin toimin toisin..

Naisia arjen ruuhkavuosien keskellä: Emmi (Pauliina Naala, vas.), Sofia (Anu Uhlenius) ja Julia (Outi Pippuri). (Kuva: Sami Lamberg/Kapina Productions)

Ehdin kuulla Krapin Pajalla esitettävästä Kaaoksesta ennen sen ensi-iltaa ja eritoten sen jälkeen runsaasti ylistävää palautetta. Näytelmää kehuttiin überhauskaksi ruuhkavuosien keskellä elävien naisten tarinaksi.

Ja yhtäkkiä kehujen keskellä minulle tuli vastustamaton kiusaus istuutua katsomoon ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia. En tiennyt näytelmästä etukäteen kuin esittäjät.

Ajattelin, että antaahan tulla tänne vain: sitä ratkiriemukasta kaaosta. Otan avoimin mielin vastaan kaiken, mitä minulle tarjotaan.

Jonka seurauksena oloni oli väliajalla lievästi pöllämystynyt: yllätetty ja yllättynyt.

Palautteiden ja kommenttien perusteella kuvittelin meneväni katsomaan hassun hauskaa komediaa á la Kumman kaa triona esitettynä, mutta täh!

Kaaoshan oli todella vakavaa, painavaa tarinaa kuin suoraan paikallisen mielenterveysyhdistyksen lehdestä. Tarina on synkkä, rankka ja no... aika kaoottinen.

Ja toisaalta se on samaan aikaan niin poskettoman koominen, että sitä tuntee lähes häpeää poskille valuvista naurun kyyneleistä.

Toivottavasti kukaan ei huomaa, ajattelen. Eihän tällaiselle esitykselle saisi nyt näin nauraa!

Kaaos on ohjaajan ja käsikirjoittajan, Kansallisteatterin pääjohtajanakin tunnetun Mika Myllyahon käsialaa. Tarina on keskimmäinen osa trilogiaa, jonka muut osat ovat kuvaavasti Paniikki ja Harmonia.

Kaaoksen keskiössä on kolme elämänsä ruuhkavuosia - tai muuten vain hektistä elämänvaihetta - elävää ystävystä: opettaja Sofia (Anu Uhlenius), psykoterapeutti Julia (Outi Pippuri) ja freelancetoimittaja Emmi (Pauliina Naala), joka on myös Julian sisko.

Kuten arvata saattaa, heistä jokaisella on omat ongelmansa. Tarina tarjoaa 30-40-vuotiaille tai rajapyykin ohittaneille naisille samastumiskohteita muille jaettavaksi asti.

Näytelmän aiheina ovat työ ja sitä ravisteleva työuupumus, vaikea parisuhde, rakkauselämä, lapset, ystävyys, ja kaikki mikä nyt voi keski-ikää lähestyvän naisen elämään liittyä.

Poikkeuksellista näytelmässä on kerronnan muoto. Minä-kertoja on tuttu kirjallisuudesta, mutta näytelmissä sitä käytetään harvemmin.

Vaikka kolmen päähenkilön tarinassa minä-muoto saattaisi ehkä aiheuttaa näyttämöllä... no, sitä kaaosta, tässä näytelmässä se on yksi näytelmän clue, The Juttu.

Erityisesti, kun kerronnan muotoa on hyödynnetty mestarillisesti ohjaaja Tiina Brännaren johdolla. Tällaisia näytelmiä toivoisi näkevän useamminkin.

Ensin mietin, että juu kyllä, tässä Kaaoksessa loistaa nyt yksi ylitse muiden: Anu Uhlenius. Jos olet nähnyt hänet Niskavuoren Hetan roolissa, tiedät, millainen hänen esittämänsä Sofia voi olla.

Mutta kun Outi Pippuri ja Pauliina Naala pääsivät vauhtiin muun muassa hysteerisenä päätoimittajana, naapurimaasta Suomeen saapuneena lääkärinä ja rennonletkeänä miespotilaana, en enää tiedä, ketä fanitan.

Nauran heistä kaikille. Rakastan heistä kaikkia.

Viimeistään hysteerinen yhteiskohtaus poliisiaseman putkassa kruunaa kaiken. Tämä naiskolmikko on yhdessä täyttä rautaa.

Katarsiksen hyödyntäminen on ikivanha teatterin keino erityisesti tragedioiden kohdalla. Se toimii myös Kaaoksessa.

Tuleepa vain katsojana pitkäksi aikaa niin puhdistunut ja voimaantunut olo.

blogiyhteistyö Kaaos Keski-Uusimaa Krapin Paja kulttuuri teatteri