Vieraalla maalla on toiseuden metafora

30 syyskuuta 2014

Jos nyt joku vielä epäilee, sanottakoon heti tässä kärkeen: Keravan taidemuseo Sinkka on sinnitellyt tiensä vaikeuksien kautta voittoon.

Johtopäätöksen voi vetää kuraattori ja kriitikko Veikko Halmetojan syyskuisesta lausahduksesta taidemuseossa. Halmetoja sanoo olevansa Sinkasta positiivisesti yllättynyt.

- Sinkka on kiinnostava, hauska museotila. joka soveltuu hyvin nykytaiteen esittämiseen.

Niin, että se siitä!

Halmetojan käsialaa on Sinkassa parhaillaan esillä oleva Kalle Hammin näyttely Vieraalla maalla. Halmetoja korostaa näyttelyssä erityisesti Hammin taitoja piirtäjänä.

- Hammilla on poikkeuksellisen vahva esteettinen taito yhdistää töissään niin dokumentarismia, sosiologista tutkimusta kuin journalismiakin. Teoksissa on vahvaa emootiota, joka koskettaa.

Yhteenveto on helppo allekirjoittaa. Rouva Sana ei ole ollut nykytaiteilijan näyttelyssä pitkään aikaan yhtä haltioitunut kuin Sinkassa.

Näyttely on metaforia tulvillaan, ja sekös Rouva Sanaa kiehtoo. Jo näyttelyn nimi Vieraalla maalla on sellainen. Teemoina ovat ulkopuolisuuden kokemukset, toiseuden tunteet, tapamme lokeroida ja määritellä ennakolta lähimmäisiämme.

Hammin keinot tutustuttaa katsojat teemoihinsa ovat joko viehkoja tai roiseja, teoksista riippuen. Kolmiosaisessa puutarha-aiheisessa teoksessa Hamm rinnastaa maahanmuuttajat kasveihin.

Sen ensimmäisessä osassa puutarhassa kukkivat maahanmuuttaneet kasvit. Toinen osa koostuu salakuljetetuista eli paperittomista kasveista. Kolmannessa osassa haitallisista vieraslajeista halutaan päästä eroon - keinolla milla hyvänsä. Silti kasvien maaima on kaunis, levollinenkin.

Yhtä helpolla Hamm ei päästä katsojaa esimerkiksi Fall of Man - tai Meeting the Unknow -teossarjoilla, jotka haastavat katsomaan syvemmälle.

Yksi asia on selvä: näyttely vahvistaa Halmetojan kiteytyksen siitä, että Hamm on taidokas piirtäjä. Olivatpa katsojat näyttelyn teemoista sitten mitä tahansa, nuoret, innokkaat piirtäjät ansaitsisivat päästä ehdottomasti näkemään ja kokemaan Hammin teokset.

Tämä näyttely jos jokin on ehdottomasti teini-ikäisten kuvataidekoululaisten must-käyntikohde.


Veikko Halmetoja (oik). on kuratoinut Kalle Hammin Vieraalla maalla -näyttelyn.
Takana näkyy osa mittavasta Fall of Man -teossarjasta.

Home Delivery -teossarja on piirretty pizzalaatikoiden kansiin.

Meeting the Unknow -teossarja on lainattu useista eri kokoelmista Sinkkaan.

- Tsirp, tsirp laulavat häkkeihin teljetyt linnut Sans toit ni loi -teossarjassa,
jonka Hamm on toteuttanyt yhteistyössä kuvataiteilija Dzamil Kamangerin kanssa.


















Vieraalla maalla -näyttelyyn liittyy myös ympäri Keravaa levittäytynyt Kuuleeko Kerava? -yhteisötaidepojekti. Se on niin mittava, että Rouva Sana tekee siitä kokonaan oman blogipäivityksensä.

Pysyhän taajuudella!

Kalle Hamm - Vieraalla maalla on avoinna Sinkassa 2.11. asti. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram