Jos olet lukenut Rouva Sanan eilisen postauksen, tiedät, että olen tuulettanut keski-ikäisyyden tulemisen puolesta.

Tänään kirjoitan muutaman sanasen itse bloggaamisesta. On nimittäin pakko.

Keski-ikäisten naisbloggaajien myötä myös bloggaaminen nousi viime viikolla uudelleen valokeilaan. Ihan ansaitusti.

Mutta muutoin niin mainiossa Ylen uutisessa vedettiin yhtäläisyysmerkit bloggaamisen ja JULKISEN NETTIPÄIVÄKIRJAN välille.

"Nyt nettipäiväkirjaan eli bloggaamiseen ovat hurahtaneen keski-ikäiset, ja buumi on vasta alussa", todetaan Ylen uutisessa.

Auts! Nyt tekisi mieli hiukan HUUTAA.

Mitä lausahduksesta mahtavat tuumia vaikkapa Keskon ruokabloggaajat? Tietävätkö he ylläpitävänsä palkkiota vastaan julkista päiväkirjaa? Tuskin.

Vaikka ymmärrän, että jutun laatinut toimittaja oli halunnut käsitellä aihettaan yhdestä, etukäteen valitsemastaan näkökulmasta, Rouva Sana ei kykene nielemään väitettä sitä pureskelematta.

Sillä jos bloggaamista pidetään keski-ikäisyydestä puhuttaessa yksinomaan julkisen nettipäiväkirjan pitämisenä, antaa se tästä luovan työn muodosta kovin yksioikoisen sekä häpeällisen helpon ja yksinkertaisen kuvan.

Erityisesti, jos samalla halutaan antaa ymmärtää, että blogissa bloggaaja paljastaa aina henkilökohtaisen päiväkirjan väliin suunnittelemiaan vaaleanpunaisia ja salaisia ajatuksiaan itsestään ja elämästään.

Stop siis nyt tykkänään. Tämä ajatus ei sovi kuin korkeintaan häviävän pieneen osaan nykyblogeja.

Oikeasti bloggaaminen on oman henkilökohtaisen tiedon ja taidon sekä osaamisen esiintuomista.

Käyttöliittymänä ja mediakanavana blogi on tässä erinomainen. Bloggaamisen voi aloittaa kuka tahansa ja sitä voi lukea kuka tahansa, kunhan on verkkoyhteyden ulottuvissa.

Se, miten ja missä muodossa bloggaaja tuo osaamistaan esiin, vaihtelee.

Osa perustaa henkilökohtaisen blogin, jossa yhdistyvät oma osaaminen ja elämä. Tämän genren alle lukeutuu suuri osa erityisesti lifestyle-, muoti- ja kauneusblogeista.

Olisi silti kovin rohkeaa ja yksioikoista väittää, että näiden bloggaajien blogit olisivat julkisia päiväkirjoja (Rouva Sana ei ainakaan ole).

On myös bloggaajia, jotka keskittyvät blogissaan vain ja ainoastaan harrastukseensa ja sen kautta kertyneen tietotaitonsa esiintuomiseen. Tällaisia ovat muun muassa suuri osa ruoka-, askartelu-, käsityö- tai puutarhablogeista.

Osa perustaa henkilökohtaisen blogin, mutta keskittyy puhtaasti pelkään ammattiosaamiseen. Tällaisia blogeja löydät vaikkapa someosaajilta.

Ja osa bloggaamisesta toteutetaan yritysblogeina suuren tai hiukan pienemmän brändin alla. Edellä mainitsemani Keskon yhteistyö ruokabloggaajien kanssa on yksi esimerkki tästä.


Rouva Sana


Se, millaista sitoutuneisuutta ja aikaa bloggaaminen parhaimmillaan (ja pahimmillaan) vaatii, voit lukaista vaikkapa Pinkit korkokengät -blogin Maijun viime viikolla julkaisemasta mainiosta postauksesta ja siihen tulleista kommenteista.

Vaikka Maiju onkin bloggaajana kone ja lajissaan täysin omaa vertaansa, bloggaaminen vaatii jokaiselta paljon.

Kunnianhimoista ja määrätietoista blogia ei julkaista kirjoittelemalla vaaleanpunaisia ajatuksia tai muutoin vain kevyitä ja mukavia viikosta toiseen. Siinäkin pitää olla silloin jokin juju, pointti.

Rouva Sana on sanoista elävän ja ammatikseen kirjoittavan eräänlainen kolumnikanava. Kirjoitan itseäni kiinnostavista asioista tai mielessäni heränneistä ajatuksista, toki, ja valotan samalla jotakin itsestäni. Kerron kuitenkin vain juuri sen verran, kun asiayhteys vaatii.

Valtaosa bloggauksistani on sellaisia, että voisin julkaista ne sisällöltään missä tahansa muussa mediakanavassa.

Siksi Rouva Sana ei ole julkinen päiväkirja. Eikä siitä tule koskaan sellaista.

Rouva Sana on blogi.

Rouva Sana on blogi, joka toivottavasti jakaa tietoa, tunteita, viihdyttää, ilahduttaa, antaa samastumisenkokemuksia ja onnistuu ainakin joskus osoittamaan, että tätä kaikkea sinulle jakaa rouva, jolle kirjoittaminen, ei henkilökohtaisten salaisuuksien paljastaminen, on enemmän kuin leipätyö.

Se on intohimo.