Saa PING Helsinki aikaan sen

03 toukokuuta 2017

Huh huh, mikä viikonvaihde.

Aivan kuin vapussa ja siihen valmistautumisessa ei olisi ollut tälle rouvalle kylliksi. Tänä vuonna pitkän tehoviikonlopun käynnisti perjantaina PING Helsinki Business Festival.

PING Helsinki 2017
Sain mä itse aikaan sen. Rouva Sanan PING Helsinki 2017 -tapahtumassa itse askartelema, aidoista kukista tehty sormus
(joka kesti vielä vapun melskeet). Kiitos Järvenpään Kukkatalo!


PING Helsingissä on outoa taikaa. Sen imuun olisi helppo vain heittäytyä teemalla "otetaan mitä vastaan tulee ja hengaillaan".

Omalta osaltani jokainen PING Helsinki Business Festival on kuitenkin jäänyt aina voimallisena takaraivoon hautumaan, ja josta on jalostunut seuraavan vuoden aikana jotain uutta.

Ilmaisu uusi Rouva Sanan kohdalla tarkoittaa ainakin näitä:

1. PING Helsinki Business Festival, nro 1: oman yrityksen perustaminen.

Ensimmäisen PINGin aikaan olin haahuileva, työn ohessa markkinointiviestintää opiskeleva sisällöntuottamisen freelancetoimittaja.

Painin sen todellisuuden kanssa, että opintojeni jälkeen minun pitäisi tehdä päätös: joko satsata omaan tekemiseeni täysillä tai tehdä jotain ihan kokonaan muuta.

PING Helsingissä kollegojani katsellessa, kuunnellessa ja tavatessa tajusin, että olin kaiken toivomani äärellä. En halunnutkaan tehdä mitään muuta.

Tajusin, että halusin satsata siihen, missä olen paras. Halusin rinta pystyssä todeta, että olen sisällöntuottaja ja vielä pirun hyvä sellainen.

Puoli vuotta ensimmäisen PINGin jälkeen perustin oman sisältötoimiston.

PING Helsinki 2017
YouTube-tähti Casey Neistat kuului kiistatta
PING Helsinki 2017 -tapahtuman odotetuimpiin vieraisiin
.PING Helsinki 2017


2. PING Helsinki Business Festival nro 2: keskiuusmaalaisen sisällöntuottajayhteisön perustaminen.

PING Helsinki on paitsi ammattiin liittyvä oppimistapahtuma, mutta myös oivallinen tilaisuus verkostoitumiseen.

Olin tavannut ensimmäisessä PINGissä (sattumalta, samaan pöytään eksymällä) sisällöntuottajakollegan, Muinainen-blogin takaa löytyvän Sari Laihon.

Pidimme PINGin ensi hetkestä alkaen yhteyttä säännöllisen epäsäännöllisesti, ei vähiten siksi, että teemme samoja hommia ja asumme samoilla tienoilla.

Puolisen vuotta toisen PING Helsingin jälkeen perustimme Sarin kanssa alueellisen sisällöntuottajayhteisön Keski-Uudenmaan blogit KUBLON.

Yhteisö on nyt vajaan puolen vuoden ikäinen, ja se on kerännyt riveihinsä reilut 20 bloggaajaa ja tubettajaa. Määrä kasvaa tälläkin viikolla.

PING Helsinki 2017
Järvenpään Kukkatalon yrittäjä Saija Sitolahti henkilökuntineen opetti
PING Helsinki Business Festival -tapahtuman vieraita tekemään oman korun aidoista kukista.

PING Helsinki 2017
Tulevaisuustutkija Ilkka Halava ennusti PING Helsingissä,
mikä tekee kunnista jatkossa mielenkiintoisen ja vetovoimaisen.


3. PING Helsinki Business Festival nro 3: mitä puolen vuoden kuluttua tapahtuu...?

Nyt oikeastaan hieman jo jännittää, mitä seuraava puolivuotinen tuo tullessaan. Voiko PING Helsingin hyvä karma jatkua vuodesta toiseen, ja mitä tulevaisuudessa tapahtuu?

Petynkö, jos ei tapahdukaan mitään?

Jos jonkin asian olen parin viime vuoden aikana oppinut niin sen, että menestymisen ja onnistumisen avaimet ovat lopulta aina omissa käsissä. Tämä maailma on mahdollisuuksien universumi, mutta vain jos sen tarjoamia tsäänssejä rohkenee hyödyntää.

Tarvitaan PING Helsingin kaltaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, jotka ruokkivat luovuuttamme ja potkivat hyvällä tavalla meitä eteenpäin, mutta tuloksia syntyy vain, jos me itse niin haluamme.

Työ on tehtävä aina ihan ite.

PING Helsinki 2017
Clarion Hotel Helsingin Sky Barin maisemia ei turhaan kehuta.

PING Helsinki 2017
Kun oman "kylän" kukkakauppa Järvenpään Kukkatalo rakentaa
näin näyttävän kukkaseinän PING Helsinkiin, onhan sen eteen pakko tälläytyä selfieen;
semminkin, kun päällä on myös oman kylän designvaatelainaamon
Vaatepuun suomalainen designmekko.

Eikä tässä laakereilla ole nytkään levätty.

Jos tähtien asento jatkuu suotuisana, ja vesille lasketut ja vuoroansa vielä odottavat verkot kantavat tämän vuoden aikana saalista, kolmattakaan PING Helsinki -vuotta tarvitsee tuskin hyvästellä tyhjin käsin.

Ainakin olen nimennyt vuoden jo henkilökohtaiseksi videovuodeksi. Sanoihin ja kirjoittamiseen rakastuneena tästä rouvasta ei tule koskaan tubettajaa (vaikka Instassa videoiden määrä onkin jo kasvanut), mutta ei oppi ojaan kaada.

On siinä PING Helsingissä todellakin outoa taikaa. Se saa ihmeitä aikaan.



Rouva Sana osallistui PING Helsinki -tapahtumaan 
perjantaina 28.4.2017 Clarion Hotel Helsingissä järjestyksessä kolmannen kerran. 

Päivän annista ovat kirjoittaneet ansiokaaasti lukuisat sisällöntuottajat viikonvaihteen aikana. 
Rouva Sana lämpimästi suosittelee muun muassa Meriharakan todella kattavaa ja 
informatiivista tietopläjäystä, ensikertalaisen Lähtöportin kokemuksia,
Lyhyenä hetkenä -blogin hieman proosallistakin ja siksi niin kaunista yhteenvetoa
sekä Naiseudesta-blogin hauskaa tiivistelmää yksi lause/asia
- unohtamatta Hesarin lauantaina julkaisemaa mainiota tarinaa
PING Helsingin päätähdestä, YouTube-kuninkaasta Casey Neistatista.



10 kommenttia

  1. Voi että, mä täällä niin 'kateellisena' luen kaikkien teidän Ping- postauksia, ja voin vain kuvitella minkälaisia eväitä olette vuoteenne taas saaneet. Ensi vuonna aion ainakin yrittää päästä yhdeksi mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on hyvä syy, miksi mukanaolo ei ole ollut maailman yksinkertaisinta :). Toivottavasti pääset ensi vuonna mukaan Heidi. Kuulostelet herkällä korvalla ensi vuoden PING-ajankohtaa ja järjestät kesälomasi samaan aikaan ;).. Terkkuja sinne!

      Poista
  2. Ennen PING:iä mietin, että olenkohan jo nähnyt kaiken, mutta PING:ssä tajusin, että ei aina vaan tulee jotain uutta. Olin ihan fiilareissa tälläkin kertaa.

    VastaaPoista
  3. Tapahtuma on lukemani perusteella ollut hieno ja innostava, toisaalta muutaman postauksen perusteella osa sisällöntuottajista tunsi kai itsensä välillä jo hieman riittämättömiksikin Pingissä timanttista, huippuunsa viimeisteltyä sisältöä tuottavien somegurujen joukossa. Ehkäpä tulevaisuudessakin kuitenkin löytyy helposti samaistuttaville, kehityskelpoisille sisällöntuottajillekin oma paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on hienoa, että moni sisällöntuottaja uskaltaa ottaa esiin riittämättömyydenkin tunteen. Ymmärrän hyvin mistä esimerkisi Tämän kylän homopoika omassa PING-kirjoituksessaan syvimmilään kertoo. Olen käynyt läpi samoja tuntoja aikanaan itsekin (en mitenkään PINGin aikaan samaana vaan muuten). Uskon, että tunnot vain kuuluvat luovan työn luonteeseen.

      Toisaalta postaukseenikin linkattu Lyhyenä hetkenä -blogin Pia avaa vastaavasti hienosti sitä, kuinka omaa sisäistä ääntä ja näkemystä kannattaa kuunnella. Vain se tekee meistä jokaisesta ainutlaatuisia ja sisältöjen tuottajia omalla tyylillämme.

      Jokaisen sisällöntuottajan ei tarvitse tehdä työtään samalla tavalla. Tämä maailma on mahdollisuuksien universumi, mutta vain, jos hyödynnämme sen tsäänssit. Ei kopioimalla muita.

      Poista
  4. Mä niin toivon pääseväni mukaan taas ensi vuonna. Viime vuonna opin, että mitään ei pidä antaa ilmaiseksi ja että vain minä voin päättää mitä teen, milloin ja millä hinnalla.
    Nyt sitten jännätään mitä sulle tulee tapahtumaan seuraavan puolenvuoden aikana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo se, että PING on saanut iskottettua oman arvon tunnetta ja ajatuksen ilmaisesta työstä kieltäytymisestä sisällöntuottajiin on huippuarvokas.

      PING kyllä hilaa vaivihkaa henkilökohtaista rimaa korkealle. Koska koittaa se vuosi, jolloin uudistukset olivatkin sitten siinä... :D?

      Poista
  5. Eipä näin tuoreelle bloggarille tuo Ping vielä aukea, paitsi niiltä osin kuin olen lukenut teidän siellä olleiden postauksia. Jospa joskus tulevaisuudessa sekin ihme tulisi koettua. Eikä koskaan ole liikaa saada uusia innovatiivisia ajatuksia, niin nopeasti sitä jämähtää omiin koukeroihin. Aurinkoista Ping kevättä sulle Minna <3 ja niitä positiivisia tuulia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PING Helsinki pitää ensin kerran kokea ennen kuin se aukeaa :). Se ei ole syyttä kehuttu ja pidetty tapahtuma. Tässä maassa inspiraatiota ja innostusta ei ole jaossa nimittäin vielä yhtään liikaa. Valoa ja iloa Sari <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram