10 suosituinta vuonna 2020

04 maaliskuuta 2021






Saatat ehkä tietää, että koulutan työkseni bloggaamista. 

Tämä harrastusbloggaaminen on siis ihan jees.  Oma kouluttamiseni mielenkiinto on kuitenkin tavoitteellisessa bloggaamisessa: blogin hyödyntämisessä yrittäjien ja asiantuntijoiden markkinointikäytössä. 

Sillä tiedän, millaisia hyötyjä ammattitaidolla pidetty blogi voi tuottaa.

Siksi minua naurattaa, kun törmään tuon tuosta edelleen väitteisiin, joiden mukaan blogi on kuollut, kuinka kukaan ei lue enää blogeja, ja kuinka bloggaamiseen käytetty aika ei kannata, koska ihmiset hengailevat jossain muualla eikä heitä kiinnostaa mikään vanha blogi.

Jos seuraat samaa suosittua influensseria kuin minä (joka hyödyntää pääsääntöisesti siis vain kahta kanavaa: omaa blogiaan ja Instagramia), tiedät, mitä hyvin tuotetut sisällöt saattavat saada blogissa aikaan.

Bloggaajan julkaisemat sisällöt saivat talven aikana erään kustantamon painokoneet laulamaan, kun puoli Suomea halusi lukea yhtä ja samaa hänen suosittelemaansa haukikirjaa (sitä erään keramiikkayrityksen koriste-esinettä ja sen viimeaikaisia käänteitä en edes tässä mainitse).

Ai, että miten niin ketään ei muka kiinnosta? 

Eli kyse ei siis ole siitä, että kukaan ei lue blogeja. Kyse on siitä, että lukijoita pitää palvella ja heille tulee tuottaa heitä kiinnostavia sisältöjä. 

No niin, täällä rouvan virkaminä pääsi nyt valloilleen, anteeksi. Johdanto oli pitkä aasinsilta sille, kuinka täällä vietetään tänään juhlapäivää.

Rouva Sana -blogi täyttää tänään seitsemän vuotta.

Se on pitkä ikä mille tahansa blogille. Olen kiitollinen jo siitä. 

Silti vielä erikoisempaa - ja samalla ihanaa - on, että blogini lukijamäärät ovat viimeisen (korona)vuoden aikana vain kasvaneet. Huimasti.

Syitä sille voi vain arvailla. Olette ehkä siellä ruudun toisella puolella kokeneet hengenheimolaisuutta aiheideni kanssa. 

Mutta sen ainakin tiedän: blogi käyttöliittymänä ei totta vie ole kuolemassa.

Tänään syntymäpäivää vietetään tutuin perintein. Ohessa pieni nostalgiatrippi menneeseen vuoteen eli viime vuoden 10 suosituinta ja tämän blogin eniten luetuinta blogikirjoitusta viime vuoden aikana, ole hyvä.

10 suosituinta blogikirjoitusta vuonna 2020

10. Heinäkuussa 

Alkukesän aikana tapahtui jotain. Blogin lukijamäärät suorastaan räjähtivät kasvuun. Loppuvuoden blogikirjoituksille yhteistä on, että niitä kaikkia on luettu tasaisesti - ja paljon. 

Kisa pääsystä 10 suosituimman blogikirjoituksen listalle oli tiukka. Joukosta erottuu selkeästi vain viiden kärki.

Tarkkoja syitä ilmiölle on vaikea nimetä. Ehkä yksi syy on teidän lukijoiden lisääntynyt lukuaika. Koronan myötä meillä kaikilla on ollut ihan toisella tavalla aikaa.

Ehkä toinen syy on niissä paljon perään kuuluttamissani sisällöissä. Ehkä teitä lukijoita yksinkertaisesti nyt vain kiinnostaa enemmän kirjoittamani aiheet. 

Heinäkuussa-tekstin päätyminen näin suosituksi on minulle suoranainen mysteeri, koska minusta tarina jäi eräänlaiseksi välikirjoitukseksi kesän ja syksyn (ja pahimman koronakaaoksen) väliin. Iloitsen kirjoituksen suosittuudesta kuitenkin valtavasti.

9. Liikunnan inhosta ja ihanuudesta

Aa-hah. Liikunnan inhosta ja ihanuudesta -blogikirjoituksen julkaisu ajoittui marraskuun loppuun, ja se raivasi silti tiensä suosituimpien tekstien listalle.

En taida olla täällä siis ainoa, joka on piiloliikkuja: siis liikkuu, kyllä, mutta rehellisinä hetkinä tunnustaa, että oikeasti sitä tekisi mitä tahansa muuta kuin liikkuisi.  

Myönnä pois siis vain. Minäkin myönsin sinulle jo.

8. Nuoren naisen muotokuva - täydellinen kesäleffa

Kulttuuriaiheiset blogikirjoitukset jäivät menneenä vuonna todella vähäisiksi, sattuneesta syystä, mutta harvasta tarinasta muutama päätyi viime vuoden luetuimmaksi. Kirjoitus Nuoren naisen muotokuva -leffasta on yksi niistä. 

Leffan ensi-ilta jäi koronan jalkoihin, eikä elokuva ehtinyt Keski-Uudellemaalle ennen kuin kesällä, kun teatterit saivat pitää hetken aikaa oviaan auki. 

Aika saattoi olla lopulta oivallinen, sillä kulttuurinälkäiset katsojat innostuivat siitä. Moni kiitteli kesällä ihan erikseen yksityisviestein oivasta leffavinkistä.

7. Ihana Tove!

Toistakin leffa-aiheista kirjoitusta, tarinaa Tove Janssonista kertovasta elokuvasta on luettu todella paljon. Se lämmittää sydäntä. 

Tove on oikeasti HYVÄ!

Elokuva on koronasta huolimatta yhä nousukiidossa, ja se on noteerattu myös kansainvälisesti. Hyvä suomalainen elokuva!




6. Fuck the korona

Blogeihin liittyy useita urbaaneja legendoja. Yksi usein toistettu mantra on, että yhteistyöbloggauset eivät kiinnosta ketään.

Fuck the korona on yksi harvoista viime vuonna tekemistäni blogiyhteistöistä, tarinan julkaisuajankohta ajoittui joulukuuhun, ja se hilasi silti itsensä koko vuoden kuudenneksi luetuimmaksi blogikirjoitukseksi.

Myönnetään, että blogikirjoituksella on kohtalaisen raflaava otsikko. Mutta kun satuin nyt vain oikeasti nimeämään angstisen viime vuoden blogikirjoituksen nimiseksi. 

Ja johon yhteistyö tarjoaa minulle nyt siis edelleenkin apua. Onneksi. Viimeksi helmikuun lopussa huusin fuck. Olen siis yhä auttavan käden tarpeessa.

5. Kyllä me nyt pärjätään

Mennyttä blogivuotta ja sen teemoja yhdistää se, että olen kirjoittanut, kas vain koronasta... no, aika paljon. Mielenkiintoista on se, että koronajuttuja on todellakin myös luettu. 

Kyllä me pärjätään -teksti sai otsikkonsa maamme presidentin taannoisesta lausahduksesta. Yritin löytää aiheeseeni hieman myönteisen näkökulman, vaikka itse teema oli kaikkea muuta kuin sitä. 

Onneksi löysin. Jutun julkaisemisen jälkeen myönteisyyttä onkin sitten vuodesta saanut ihan etsimällä etsiä....

4. Hyvästi elokuu - muutama sana myötätunnosta ja... koronasta

No niin, tämänkin jutun aiheena on siis korona. Yleensä elokuu on minulle yksi vuoden rakkaimmista kuukausista, mutta viime vuonna se oli kaikkea muuta.

Ja siitä se alamäki sitten toden teolla alkoikin.

Ehkä en ollut ainoa. Koska kirjoitus päätyi sijalle neljä, ounastelen, että teksti on toiminut monelle lukijalle vertaistukena.

3. Pelkkää suoraa viivaa

Ja tämänkin jutun aiheena on korona. Pelkkää suoraa viivaa oikeastaan käynnisti koko korona-aiheisen kirjoittamiseni.

Samalla se räjäytti pankin. Juttu on kiinnostanut teitä lukijoita poikkeuksellisen paljon, ja sen pariin palataan yhä edelleen. 

Vastustelin pitkään koronasta kirjoittamista, sillä valtaosa bloggaajista edustaa koulukuntaa, jonka mukaan kaikki ikävä ja negatiivinen pitää karsia blogista pois.

Päätin, että katin kontit. 

Jos yksi virus on niin iso osa meidän kaikkien suomalaisten elämää, siitä(kin) tulee voida kirjoittaa. Kuten luetuimpien blogikirjoitusten listaus kertoo, päätös ei ole ollut ihan väärä.

2. Talo Keuda - Asuntomessujen virkistävä poikkeus

Täällä sisustusbloggaaja Rouva Sana hyvää päivää! 

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän opiskelijoiden rakentama ja valmistelema talo oli paitsi virkistävä poikkeus Tuusulan Asuntomessuilla aiheena myös tämän blogin historiassa.

Kirjoitusta on luettu ja jaettu niin runsaasti, että juttu on ollut kuningatarhetkeni sisustusbloggaajana.

Aion ottaa siitä kaiken ilon irti, sillä teidän lukijoita arvostaen sisustusbloggauksia ei ole tulossa ihan hetkeen lisää. Ei ole minun juttuni. Muut hoitavat sen minua paremmin.

Talo Keuda -blogikirjoitusta oli kuitenkin ilo tehdä. Rakennus oli vilpittömästi aidon ja viihtyisä oloinen. Siitä kertoo myös talon loppuvuodesta saama asuntomessukävijöiden tunnustus.

Moni on jälkikäteen moittinut, kuinka Keudan talossa oli hieman se ja tuo sinnepäin, ja ihmetellyt kohteen saamaa suosiota. Koska en ole oikea sisustusbloggaaja, ehkä juuri siksi arvioin kohdetta samalla tavalla kuin tuhannet muut messukävijät.

Arvostin opiskelijoille suotua mahdollisuutta arvokkaaseen työkokemukseen ja opiskelijoiden jättämää kädenjälkeä. 

Milloin sellainen olisi vielä opiskeluvaiheessa ammattilaisten tasolla? Tuskin koskaan.

Siksi kohde pitää arvioida toisin kriteerein. Suurin osa suomalaisista arvioi.

Ja minä oikeasti viihdyin talossa.





1. Kesä Keski-Uudellamaalla: 40 + 1 sisäpiirivinkkiä 

Kesä Keski-Uudellamaalla -blogikirjoitus räjäytti viime kesänä sellaisen pankin, että se hakee vertaistaan koko Rouva Sana -blogin historiassa. 

Yhtä blogikirjoitusta on luettu sanalla sanoen i-h-a-n järjettömästi.

Kesä Keski-Uudellamaalla -blogikirjoitus sai lyhyen pohdinnan jälkeen alkunsa koronasta ja auttamisen halustani. 

Olen matkailualan ex-ammattilainen. Matkailuvinkkien jakaminen käynnistyy vanhasta muistista lähes autopilotilla. Sitä ei tarvitse paljon lämmitellä.

Alkukesän aikana ounastelin, että suvesta tulee todellinen kotimaan matkailun vuosi. Halusin laittaa kiertoon oman kotiseutuni parhaat matkailuvinkit. Vinkit tulivat ilmeisesti tarpeeseen lukijamääristä päätellen.

Oikeasti listaa olisi voinut jatkaa loputtomasti, mutta rajasin sen lopulta 40 eri kohteeseen silloiset koronarajoitukset huomioiden. 

Saatan tehdä ehkä samanlaisen listauksen myös tänä vuonna. Se voi olla toisen näköinen kuin vuosi sitten.

Tsin, tsin - ja kiitos!

Se oli siinä: vuosi 2020 paketoituna sellofaaniin ja juhlakääreeseen. 

Tsin, tsin, ja kiitos! 

Kiitos, että olet, luet ja seuraat Rouva Sanaa. Vain sinun ansiostasi merkkipäivien viettäminen on mahdollista. Toivottavasti jatkat mukana matkassa tänäkin vuonna.

Iloista syntymäpäivää!

4 kommenttia

  1. Kiitos kun kirjoittelet meille!
    Ihanaa torstaita Minna <3

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavaa Minna ja paljon onnea kouluikään ehtineelle blogille <3. Olet kyllä mieletön kirjoittaja ja sanataituri, etten yhtään ihmettele suosiotasi.
    kiitos muuten kutsusta bloggaajan käsikirjan nro 2 julkkareihin, tulen varmasti, mutta myöhästyn ehkä 20 minuuttia,
    Loistavaa kevään odotusta ja jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä ihana, kiitos kauniista sanoistasi. Olen älyttömän kiitollinen ja iloinen, että olet mukana matkassa <3.

      Bloggaajan työkirjan julkkarit kestävät vajaan tunnin. Ihanaa, jos pääset mukaan. Jos et, ei haittaa. Julkkarit on nimittäin mahdollista fiilistellä ja poimia parhaat vinkit omaan bloggaamiseen asiantuntijagurun, Järvenpään Kukkatalon yrittäjän ja floristimestarin Sitolahden Saijan johdolla myös jälkikäteen. Tallenne löytyy Rouva Sanan ja Bloggaajan käsikirjan Fb-sivuilta - tai täältä: https://fb.me/e/1ePLNf4Yi Ihanaa, jos nähdään virtuaalisesti <3!

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram