Rouva Sana on muutamaan otteeseen aikaisemmin todennut olevansa Anna Perho -fani, ja totean sen jälleen kerran.

En aio siksi siis edes esittää, että asenne ei vaikuttaisi suhtautumiseeni Perhon Työ ja perhe = Superarkea 2 -kirjaan, josta aion tänään rouvan hyvinvointiviikon kunniaksi kirjoittaa.

Ja jotta tämä side saisi vielä lopullisen niitin, viihdytän ennen kirjan esittelemistä eräällä anekdootilla. Se sitoo rouvan entistä tiiviimmin tähän edellä mainittuun kollegaan.

Saavuin autolla loppuvuodesta joogatunnilta takaisin kotiin, kun Anna Perho ja Kimmo Vehviläinen keskustelivat Radio Aallon Dynastia tänään -ohjelmassassaan kiireestä ja siitä, mistä se heidän mielestään johtuu.

Perhon teorian mukaan kiire on arvovalinta. Hän perusteli väitteensä sillä, että meillä kaikilla on käytössämme samat 24 tuntia vuorokaudessa, ja meillä jokaisella on vapaa mahdollisuus valita, mihin ajan käytämme - myös töissä.

Keskustelu naulasi minut auton etuistuimeen. Saavuin kotiin, mutta en malttanut sammuttaa autoa vaan jäin kuuntelemaan keskustelua tyhjäkäynnillä hurisevaan kotteroon.

Kohta huomasin auton takapeilistä olohuoneen ikkunassa hermostuneesti liikehtiviä perheenjäseniä. Ei aikaakaan, kun mies asteli ulos, avasi autonoven ja kysyi: "Onko kaikki kunnossa?"

"Hiljaa! Minä kuuntelen nyt Dynastiaa", vastasin, ja löin oven kiinni.

Superarkea

Kiireestä, sen tunnusta ja ennen kaikkea sen vähentämisestä kertoo myös Perhon uusin self help -teos Työ ja perhe = Superarkea 2 (Otava, 2015).

Muun muassa.

Allekirjoitan täysin Perhon ajatuksen siitä, että kiire on valtaosin meidän itsemme luomaa, joskus jopa päämme sisäistä.

On trendikästä tavoitella kiireettömyyttä, mutta on silti epämuodikasta olla täysin kiireetön. Mikä paradoksi.

Etkö usko? Teepä testi lähipiirissäsi. Kysy tutuiltasi "Mitä kuuluu?" ja tee listaa, kuinka moni vastaa: "Ei tässä sen ihmeempiä...". 

Tuskin kukaan. Vastauksen tietää jo kysymättäkin. Siihen on yksi hyvä syy: olemme tänä päivänä olemassa vain kiireen kautta.

Perhon vinkit kiireen kitkemiseen ovat hyviksi havaittuja ja toimivia (ja lopulta niin yksinkertaisia, että ihan itkettää...). Sellaisia ovat muun muassa to do -listat, ein päättäväinen viljeleminen sekä multitaskaamisen lopettaminen (tuosta jälkimmäisestä muuten lisää vielä tällä viikolla).

Kuulostaako tutulle?

Superarkea

Mutta sisältää Superarkea 2 paljon muutakin: tarinaa työn ja perheen yhdistämisen vaikeudesta, muutaman avaimen riittävän hyvään vanhemmuuteen, ajatuksia omien pelkojen voittamisesta ja unelmien kääntämisestä todeksi, aakkosia parisuhteeseen sekä myönteisen ajattelun taitoa.

Jälleen niin yksinkertaisessa muodossa, että ihan hirvittää.

Mutta sehän ei ole lainkaan Perhon syy. Päinvastoin.

Syy on rouvan kaltaisten paksukalloisten suomalaisten, jotka eivät usko ennen kuin heille hoetaan samat asiat kymmeneen kertaan, ja senkin jälkeen jaetaan ohjeet vielä paksun teoksen muodossa.

Eli kyllä: tämä rouva tykkää Superarkea 2 -kirjasta. Tykkää kovasti.

Ehkä jopa eniten siksi, että teoksessa on vähemmän itseironiaa ja kieli poskessa kirjoittamista kuin Perholta olisi ehkä ennakkoon odottanut - ja enemmän ehtaa asiaa. Vaikka siis Perhon sarkasmista muutoin niin paljon nautinkin.

10 pistettä ja papukaijamerkki on annettava myös teoksen kielellisestä asusta. Edellistä teosta, Pientä säätöä kun hiukan moitin kieliopillisesta ilmiasusta, ja peräänkuulutin tarkempaa kustannustoimittajaa. No, nyt rouvan toiveet on kuultu, ja kirjan teksti kestää tarkemmankin tarkastelun.

Perho toteaa teoksessaan, kuinka erään väitteen mukaan ihminen aikuistuu lopullisesti vasta noin 40-vuotiaana. Väite on armolause kaikille pienten lasten ja työn kanssa painiville.

Totta varmasti toinen puoli. Rouvalta vain jos kysytään, kaikki eivät oikein aikuistu silloinkaan.

Aina vanhemmuudesta (ja töistä ja elämästä nyt puhumattakaan) ei heru tyylipisteitä, mutta ihan mukavaa se silti useimmiten kuitenkin on.

Siis koko elämä.

Sen huomaa varsinkin silloin, kun sitä katsoo taaksepäin.

Anna Perho
Kirja, joka sisältää Rouva Sana erään lempisitaatin jo vuosien takaa, ei voi olla mitenkään huono...

































Yhteistyössä Otava. Kirja on saatu lehdistökappaleena.