Tähdet taivaalla ovat liikahtaneet uuteen asentoon. Siitä Rouva Sana on ihan varma.

Miksi muuten maailmankaikkeus tarjoilisi yhtäkkiä niin paljon hyvää ja merkityksellistä? Kysymättä ja pyytämättä.

Kaiken sen jälkeen, kun elämä on ollut pitkään yhtä epäonnistumisten jatkumoa, ja ainoat hyvät asiat, jotka ovat olemassa, liittyvät rakkaisiin ihmisiin.

maailmankaikkeus

Kaikki alkoi loppuvuodesta. Havahduin vaivihkaa huomaamaan, että ilmassa on jotain uutta. Liikutaan uusilla, erilaisilla leveleillä.

Kun olen heittänyt lähes lopullisesti toivoni menemään, saan tarjouksen, jota en edes mieti vaan kiljun: "kyllä, kyllä, hei ihan ehdottomasti KYLLÄ".

Puhelin soi ja tuntematon tekee ehdotuksen, joka toteutumattomanakin saa hymyn huulille, aikaan hyvän mielen ja unohtuu kokonaan tuskin koskaan.

kynttilä
Sinä iltana.
Ja sitten tulee se ilta. Taivaanranta on valkoinen koko päivän ja lumisee. Kevyt höttö tarttuu ulkona ikkunalautaan ja kinostuu niin, että sen muodot näkyvät pimeällä sisälle asti.

Kalenteri on illalla yllättäen kaikkien perheenjäsenten osalta tyhjä, iltaruoka taittuu puolessa tunnissa ja jälkikasvu kehuu ihan erikseen: "Äiti, on muuten superhyvää keittoa".

Läksyt on tehty, telkkari ei pauhaa, jälkikasvu puuhaa rauhallisesti omissa huoneissaan (toisesta kuuluu vaimeaa musiikkia ja toisesta no, ei mitään). Mies makaa takkahuoneessa sohvalla ja lukee läppäriltä lehteä.

Kello on vasta kuusi. Koko perhe on koolla, ja talo on lähes täydellisen hipihiljainen.

Istun ja kuuntelen. Tuijotan ikkunasta ulos. Lumihiutaleet pyörivät katulampun kajossa.

Katselen ympärilleni, enkä hetkeen häkeltyneenä tiedä, mitä teen. Nousen ylös, kävelen tyhjissä huoneissa ja palaan takaisin.

Sytytän pöydälle kynttilän. Sinisen, hetken kunniaksi.

Sitten vedän sohvalla jalat alleni, kaivan villasukkakutimen esille ja mietin: ehkä maailmankaikkeus se sieltä yrittää vain kertoa, että kaikki järjestyy.

Että kaikki on ihan oolrait, kunhan pysähdyn ja kuuntelen.

Että tämä on minun elämäni.

Rouva Sana