Tom Tits Experiment - Tukholman Heureka

01 helmikuuta 2016

Ohoi! Onko täällä koululaisten talvilomalla Tukholmaan lähtijöitä?

Tukholmassa sijaitseva Tom Tits Experiment -museo lienee monelle suomalaislapsiperheelle käyntikohteena edelleen tuntematon.

Turhaan.

Tosin niin se oli viime vuoden loppupuolelle asti Rouva Sanallekin, vaikka lomamatkoja Tukholmaan yhdessä lastenkin kanssa on tullut tehtyä yksi, jos toinenkin.

Tom Tits Experiment on eräänlainen Tukholman Heureka; koko perheen tiedekeskus.

Erona Heurekaan vanhaan tehdaskiinteistöön rakennetussa museossa on, että siellä ei ole planetariota.

Mutta kaikkea muuta Tom Titsissä sitten onkin.

Silja Line

Tukholma
Rouva Sana seisoo kalalammikossa ja valokuvaa.


Jos Heureka on iso, niin on Tom Tits Experimentkin, vaikka se ei aivan Heurekan mittoihin ylläkään. Tom Tits Experiment kattaa vanhasta tehdaskiinteistöstä kaikkiaan neljä tilavaa kerrosta. Tiedekeskus on Ruotsin suurin.

Heurekan tapaan kävijät voivat "tutustu ja testaa itse" -menetelmällä perehtyä koulusta tuttuihin luonnontieteisiin ja biologiaan, tekniikkaan, fysikkaan ja kemiaan, matematiikkaan kuin jopa illuusioihinkin.

Nähtävää on niin paljon, että vieraille jää kaksi vaihtoehtoa: joko

a) museoon on varattava koko päivä aikaa (joka onnistuu helposti, sillä museossa on suuri kahvila-ravintola sekä mahdollisuus syödä omia eväitä) tai

b) parin tunnin tutustumisen kuluttua hampaankoloon jää jotain niin, että Tom Tits Experimentiin on mentävä toistekin.

Vaihtoehtoina molemmat ovat yhtä hyviä.

Tukholma
Tämän pyörivän kiekon avulla vieras voi kokeilla eri esineiden avulla liikkeen ja pyörimisen voimaa.

Tukholma
Kun asettaa pallon ilmaa puhaltavan putken päälle,
pallo nousee ilmaan. Jes.
Kuten Heureka myös Tom Tits Experiment sopii kaikenikäisille. Perheen pienimmät testaavat ja kokeilevat leikkimällä.

Kouluikäiset saavat hämmästyttävän paljon hämmästeltävää (kuten muun muassa lapsen kehittyminen äidin vatsassa on aina yhtä ihmeellinen juttu).

Eivätkä aihepiirit aikuisistakaan tylsiä ole. Muun muassa lämpökameralla saatavat selfiet ovat aika mielenkiintoinen kokemus...

Tukholma
Vauvan kehittyminen äidin vatsassa on aina yhtä ihmeellinen asia.

Tukholma
Päät muina kalloina.

Tukholma
Vieras avaruudesta? Ei vaan lämpökameran kuvaama Mr. Mister.


Tom Tits Experiment valittiin vuonna 2015 tukholmalaisten suosikkimuseoksi. Ykköspalkinnon se nappasi myös lapsiystävällisyydestään.

Huomionosoitukset ymmärtää hyvin.

Tom Tits Experiment on ollut mukana Uppsalan yliopiston tutkimuksissa, jossa on tutkittu pelillistämisen hyödyntämistä oppimisessa. Osaan näyttelyn aiheista on vuoden alusta saakka ollut mahdollisuus tutustustua myös pelin muodossa.

Museolla ei ole kuin yksi huono puoli: sijainti.

Tom Tits Experiment sijaisee Tukholman ydinkeskustan ulkopuolella Södertäljen kaupunginosassa. Niin kaukana, että Rouva Sanan on parempi olla puhumatta kilometrimääristä. Taksimatka Värtanin satamasta museoon kestää puolisen tuntia.

Museoon pääsee Tukholman keskusta-alueelta kuitenkin hyvin paikallisbussilla ja junalla. Junien kerrotaan kulkevan jopa 15 minuutin välein. Selkeät saapumisohjeet löytyvät museon verkkosivuilta.

Silja Line
Tom Tits Experiment -museota arvostetaan Tukholmassa.


























Juttu on toteutettu yhteistyössä Silja Linen kanssa.
Katso aiheeseen liittyvä edellinen juttu tästä.
Nyt myös Silja Symphony on saapunut telakalta mittavin,
Silja Serenaden kaltaisin uudistuksin takaisin liikenteeseen.

4 kommenttia

  1. Vinhan näköinen paikka. Luulenpa, että meidän poika viihtyisi tuolla tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti! Ken Heurekasta tykkää, tykkää ihan varmasti tästä Tom Tits Experimentistäkin :).

      Poista
  2. On kyllä aivan mieletön paikka ja jota voi suositella perheille kovasti. :) Kivaa päivää Rouva Sana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin on :).

      Harmillista vain, että museo sijaitsee keskusta-alueen ulkopuolella. Tottuneille matkailijoille tie perille ei ole kuitenkaan homma eikä mikään - kunhan muistaa, että päiväristeilyllä maissaoloaika on lyhyt ja se vierähtää nopeasti Tom Titsissä, juuri muuta ei kannata suunnitella.

      Poista

Jaa ajatuksesi, anna palautetta, kerro tarina. Kiitos, että viestit!

My Instagram